Ainoastaan teidän puhtaaseen hajamielisyyteen vedoten! Isoja toteamisia, isoille kihoille mahtaville. Ei aina voi turvautua yhden termin taa. Tietenkin huomioon ottaen teidän puhtaan läsnäolonne loistamiseen. Juuri silloin, kun teitä eniten kaivattaisiin. Miten oikein kaikki puhidstettaisiin, kun ei vanhat keinot ole yhtään toimivia. Vaikka ei kiirehtiä tarvitsisi, mutta, jokin aikaraja olisi suotavaa oltava. Jotta  ei pääsisi pahanlaatuisi unohduksia tapahtumaan, missä kukin menikään. Nähtävämmin, kaiken vahtiminen saikin, täysin uusia tuulia mukaan.

Ymmärrys tietenkin heittelee täysin omia näkökohtejaan esille. Etteikö vain! Kummitusten sadetanssit vaan näyttele jälkijäristyksiään. Minne asti sitten vain olisikaan, tremoriset ilmestykset ilmaa pitkin lipuen. Tieteelliseen määränpäähänsä asti, esittämineen tuhoineen.

Ja kukahan se joutuikaan lakaisemaan särkyneet unelmat pitkin tiennarta, kun ei muutakaan voi oikein tehdä. Sotajalalla on muutama moni muukin, jotka valitettavasti eivät nähtävämmin enää kovin kauaa kestä. Pelkkää kaaosta ja anarkiaa. Raja se nähtävämmin tulee jossain kohtaa kuitenkin vastaan. Eikä pelkällä tuuliajolla jaksaisi olla, tyhjän päällä likimmiten. Jopa iso haave hyvästä järjestäytymisestä, pomppi esille jonkun suusta, tai mielestä, oikeastaan.

Ylipäätänsä, ketkä sen riehumisen, tai kaiken tuhoamisen oikein aloittikaan? Elleivät tuhoajat itse täysin omilla aivoituksillaan. Kunnes se kuuluisa raja napsahtaa keskelle aivolohkojen väliin. Lähinnä tajuamisena, että jotkin on vain vietävä loppuu asti. Ja! Siinäpä vasta hommaa kerrassaan, miten toteuttaa suunnitelma suunnaton, jossa ei tiedetä sitten niin maan yhtään mitään. Mihin väliin pitäisi iskostaa mitäkin.

Onhan niitä typeryyksiä, sitten kaiken sorttista. Kun ei ole suunnitelmaa, ei ole myöskään mitään saatu puoliksi tehtyä. Joten jankkaavat vain alkupisteessä sen suurimman osan ajasta. Pelkästään vaan miettien, missä sitä mentiinkään, miten kaikki menikään. Unohduksin, täysin oma terminsä taasen. Paljon sitäkään huudella, mutta ei ole tarkoituskaan. Onko siis sittenkään, kaikkia niin valmiiksi kirjoitettu.

Eipä nähtävämmin olekaan, vaan! On mentävä näppituntumalla etiäpäin, kun keinot erilaiset loppuivat jo aikaa sitten. Jopa! Uudet ovat jääneet miettimättä. Niinpä niin, vanhat sanonnat erilaiset, eikä niin ihanat. Ei teitäkään voi olla toitomatta. Ainahan sitä ei tarvitse olla toistamassa, joten jätetään neulan hypähtelyt sikseen, ja asiasta toiseen voimme käyskennellä.

 

Suorasukaisuuskin on niin ikään häilyvää, miten nykykansan termien mukaan pitäisi mennä, tai käyskennellä etiäpäin. Oliko sitä sananvapautta, tai ennemminkin, mielenvapautta. Enimmäkseen kohtailla rajoja muuttuvia, pahimmilleen niitä puuttuvimpia. Onhan ne tietysti itsestäänselvillä asioilla maustettu, ja jokseenkin myös, mitä sivumielellä kuuleekaan. Erilaisia kirskuntelijoita, niin vähän jopa järjettömimpiä. Mutta! Mihin asti se menikään, että hullujen hourailuja kuunneltaisiin, ellei tietenkin ennen diagoosin saamista, ja sen jälkeisiä sivupäätelmiä unohtamatta.

On joidenkin raiteet, todellakin puuttuvia, vallan ilmavia. Mennäkkö siis ratikalla, vai junan kyydissä. Ties myöskään onko niitä raiteita edes ollut olemassa.

Pilvilinnoissa huitelua, ilmavimmilla askelilla konsonaan. Mitä rakennat hattaroista, jotka ovat tuuleen kääntyviä, pahimmilleen kaatuvia. Miten silloin pystyttäisi tukipilarit vahvimmat päättelemään, ettei tapahtuisi tiputusta suurinta. Milloin saattaiaisi se pää pipi ottaa vahinkoa malttamatonta, täysin ymmärtämätöntä. Kun kaikki vain ottaisi ja katoaisi sen sileän tien, eikä sitä sitten koskaan takaisi saisi täysin ennallensa, viimeisiä yksityiskohtiaan myöten. Jotka "pilven" selviä oli aikoinaan, ja lähes sanattomin lausein, todella vaikea selittää, edes itselle. Miten kaikki olikaan, missä paikoin, missä asetelmassa. Että vain, uniarkkinen järjestelmä vahingossakaan pääsisi pois tuiltaan.

Mutta, pilvilinnat ovat pilvilinnoja. Ja niin, niiden kuuluukin olla haparoivia, täynnä unelmia, täynnä toteita. Mutta! Kuka se kuuleekaan, ellei ajattelija sitten itse. Jos niistä ei koskaan puhu, tai edes totea. Niin miten mikään ylipäätänsä pääsisi toteutumaan. Jos vain kuin kunnes, haluaa ainoastaan pitää oman mielen erakkoaan yläilmoissa mahtavissa. Jonne ei voi kukaan muu astella, kuin rakentaja itse. Ja muut vain valahtavat läpi haparoivien ottei, lähes tulkoon pelkän tyhjän päälle suurimpaan vapaapudotukseen. Etteivät sitten ikinä,

Milloin vain, tai mihin asti näitä rakennelmia on ylipäätänsä suotavaa pitää yllä? Yksi vaihtoehto tietysti on, rikkaan mielikuvituksen ylläpito. Mutta toisena, on se yksinäisyys silloin suurinta. Kolmantena hyvinkin, on täysi pelko kohdata muiden maailmoja. Ja ylipäätänsä, vaikeus olla muiden seurassa.

Miten se menikään, kun on muistanut kaikesta luopua, voiko mitään menettää? Laskelmoiden vain, kumpi onkaan pahempi. Totaalinen menetys, vai puhdas improvisoitu luopuminen, lähinnä kaikesta turhasta. Jota hidasteena, tai esteenä yleensä ilmeentyy. Susipuhtaan mentaalisen puolen kehityksessä, tai fyysisinä oireina. Aina, kaikenmaailmojen sairastumiskierteillä maustettuna. Ja, Milloinka se stressi, olisi, ei, ihan niin korkialla huitelisi mittaristot punaista.

 

Unohduksien tapahtuessa, kun palaista lankaa otti taasen ja katosi. Voihan sitä aina itsestäänselvyyksiä ladella. Mutta, mihin asti se on itselle niitä kertoa, kun voi asianlaidat vääntää rautalangasta suoraksi johdonmukaiseksi.

Mitähän uutta voisi tiedonlevityksen tasanteilla, ottaen taasen huomioon. Oivallukset pienoiset tekisivät tästäkin, huomattavasi paljon mielenkiintoisempaa.

Unettomien kausien jälkeen, kohdatessasi värikkäämmän aspektin. Mitä ei tajua kuin vasta valvomisien jälkeen, jossa keho alkaa krakaamaan, ja liika levottomuus tuo esille paljonkin erilaisia näkemyksiä. Joiden tajuaminen vaatiikin, sitten toisen ääripään. Jossa lauseet, sanat eivät riitä itselle asti, sitten missään muodossa toteamassa kokemusta. Jota vajasuutena voisi pitää. Tilanne, missä aivot ottavat ja leikkaavat totaalisesti kiinni. Mikä silloin olet?

Mutta ai että! Eihän tällä toisella puolen nukuta sitten ollenkaan. Mitä voimme siis laittaa nukkumattomuuden piikkiin? Nyt kun oivaltaa saa, uudemman kerran.