Kaiku haikuu pitkin tantereita, että ei päänsärystä näytä tulevan loppua. Kun joku päätti oikein suunsa kerran avata, olet kuin Pandoran lipas konsonaan. Saisitko edes sanojasi ladella.

 

Kuvain mahti täydellinen. Tee suoraan muu, tai kaksi. Huitase paha sen mukana. Vaihtokauppoja ei harrasteta, eikä tiedettäisi edes mitä panostaa. Vai olisiko edes mitään panostettavaa, Jota alkumaksuksi voisi sanoa. Onhan kaikelle hintansa, jota ei voi maallisuuteen verrata. Voisihan sitä katinkullaksi kutsua, lähinnä maallista ainetta.

Hiljaisuuta luodessa, kannattaa muistaa muiden mekkalat, tai oikeastaan, melusmogien laatu suhteessa haluttuun toivottuun saavutettavaan lopputulokseen päätyen. Eikä sillä, vaikka ilmapiiri olisi mitä hyväksyvin kaikin mahdollisin keinoin. Mutta missä se sitten olikaan, se kaikkein pahin möly, mitä vastaan saattaa ikinä tullakaan. Tai ennemminkin, kuvitellen kuunnellen. Mutta ai että sielun rääpäisy saattaakin viedä karjaisulla tärykalvot mukanaan. Ettei tinnituksesta näytä tulevan edes loppua.

 

Ei ole ei helppoa kaikilla vastaankuulijoilla, sielukkailla ilmeentymällä. Kun isot kihot päättivät ja ottaa suutahtaa. Kerrankin. Miten se menikään, kun hermoja ei saa menettää, tai edes koittaa näyttää. Vaan! On kaikki tunteiden hivenet piilotettava, suodatettava, jopa johdateltava. Toisiin kuulumisiin.

Ja ketkä silloin ovatkaan niitä pahimpia merkkaajia, tämän kulmakunnan toiselta puolen. Jotka aikoinaan niin halusivat tulla tunnetuiksi, miksi yhtäkkiä tuntemattomiksi? Ei tässä, tai toisessakaan maailmassa turhaa oleskella, tai olla saavutettu haluttuja tuloksia. Ainakaan turhan vuoksi niitä ihmeitä olla paistateltu kaikkialla, lähes kaikkialla.

Nytten! Pieni testi teillekin, että kuinka selviydytte tästä koettelemuksesta, missä ei ole mitään päätä eikä häntää. Ja! Eikä termit anna apua, kun ennemminkin niille vähän nauretaan. Ja oikein katsotaan mihin kykenette pahimmissa tilanteissa, jossa kierous on silmiin katsomista, lähes lasertason muokkausta. Lähinnä toivoen vain persoonallisuuksien hyväntahtoisia muutoksia.

 

"Miten käy vallan, ilman vallan hallitsijoita?"

 

Tai ilman omia pieniä apuvoimallisia kannattelijoita, tai sitten oman jalan sijan saamista, oikeastaan yhtään minkään oven ravon väliin. Kuitenkin tämä yksi portti aukinainen, johon ei kannata niinkään lähtä testailemaan omia voimiaan. Missä siis menet, lähinnä tällä hetkellä.

 

On tyhjän päällä paha nyhjästä tyhjästä. Ylipäätänsä mitään luomakunnan keinoja, kun pitäisi olla tukevat tukiplarit rakennettuna. Vai, onko se sittenkään niin vaikeaa pitää kaikki pimennossa. Huomaten vanhojen keinojen ollessa vain, kasa pussillinen uusia tulokkaita. Jotka nyt harvemmin saavat mitään aikaan, ilman tarpeellista tietämystä. Joten! Juosten kusten ei kannata olla nyt yleensäkään luomassa mitään. Tietysti, poikkeuksiakin sattuu tuon tuosta.

Sudenkuoppiin tippuessasi, tai vahingossa astuessasi. Kannattaa niistä muistaa itse myös pois nousta, kun välttämättä ei ole avuntarjoajia paljon tarjolla, tai sitten käsiä muitten antamassa pientä vedon apua tarvittavia. Saattaa se myös olla joillekin vain viimeinen leposija. Minne jäädä pohjaa kaivelemaan. Etteikö myöskin avattuja ovia kannattaisi tietenkin perässä sulkia. Koskaanhan ei voi tietää, mikä, tai, kuka oikeastan, perässä tuleekaan. Vaikka kolkuttavalle ovia availlaan, ei se aina tarkoita tervetulemisia. Ja olisikin käännyttävä kannoiltaan suuntaan suotavaan.

Hetkellisten hiljentymisten aikoina, on aina parhaimpia hetkiä pysähtyä paikoilleen mietiskelemään. Että miten se kaikenvaran suunitelma taasen, kaiken kaikkiaan menikään.

Samalla taasen voidaan todeta, miten hankalaksi jotkin listat onkaan tehty luettavaksi. Kyllähän niitä omia tuotoksiaan suojella saa, mutta entä jos, seltä löytyisikin pilkku, tai pistevirhe? Miten sitten lause, tai pelkkä sana vain, voikaan menettää optimaalista tehokkuuttaansa. Saammekin taasen todeta! Miten käännöksiä voimme hyvinkin pyöritellä. Onhan siitäkin syntynyt maailman suurin fantasiaromaani. Joka vaikuttaa vieläkin, sitten lähes kaikkialla. Mutta siitä sen enempää.

Kun kommunikaatioprobleemia omaamme. Emme välttämättä enää voi tietää tarpeellista totuutta, minkä varaan heittäytyy. Joka saattaa olla se viimeinen oljenkorsi, tämän nykyajan termien mukaisesti. Kunnes! Tarpeeksi futuristisoimme, eikä niinkään teknologian puitteissa. Vaan, tarpeellisten ajatusmuudien saavuttamiseksi.

 

Mikä siis kaikkea tätä mahtavuutta sitten jarruttaakaan?

 

Kuulemma kyllä, kaikkeen oltaisiin jo jotenkin varauduttu. On se jäänyt toisten mielikuvituksen piikkiin, onhan riskejä otettava. Elämän suola ja niin edelleen. Mihin asti niitä riskejä on siis otettava, siihen asti mihin onni riittää, vai, mihin asti laheet paisattelevat. Ei kaikkeen myöskään voi tuuduttautua, ja olisikin välillä itse otettava härkää sarvista. Ja mihin astisitä apua ja seuraa annetaan, että pärjäisi omillaan. Paikassa tuntemattomassa, ja niin hiljaa pidetystä. Sekä pahasti väitetyssä.

Eipä näy kertojia, sen enempää selittelijöitä! Astuitteko kenties omaan maamiinaan? Vahingot ovat kyllä kattavia. Mutta! Kuolmen oma ruletti päätti ja ottaa pyörähtääkseen. Selvisittekö siis puolivahingossa, jäämään lähinnä pois tästä. On kyllä monia onnekkaita. Eihän se ollut kuin yksi, joka näihin asteli.

Sitten vain peukkuaja ylös, että miten paljon saatettiin pahan käsittelystä selvitä.

Tai ennemminkin, väärinymmärtäjien väkisin sanoillaan säntäilevä. Kommunikaatioprobleemia näyttää olevan puhujien korvien välissä. Puhuisi edes omilla kielillään, ettei sitten vahingossakaan jäisi sanoillaan pussitettavaan muotoon ymmärtämättömään.

Jolloin taasen! Ei kaikkea olla otettu huomioon. Mihin asti sitä pitää muiden hajamielisyyttä korjailla. Tai noh, työnkuvanlaatuiseen liittyen, täytyy niitä asiakirjoja lukia läpi aina välillä. Ja muuten kyllä sen voisimme todeta toimiviksi. Sieltä vain oltiin unohdettu kaikki muu. Paitsi se oman navan tuijottelu. Jos sen olisi jättäny vähemmälle, kaikkihan olisi mitä uskottavinta lukia läpi. Mutta minkäs teet, pilkut pisteet oikeille paikoille. Ja eiköhän se siitä sitten.

Ettei kaikki vain kääntyisi toiston toistoille. Voisimme vaihteeksi lukea muuta rivistöä. Ongelmia, ja aina vain ongelmia. Entä jos! Kaikki yhtäkkiä heittäisivätkin hanskat tiskiin? Ihan vain kaiken varalta. Ei sitten minkään nimeen kannata! Edes nähtävästi ajatella.

Kuinka siis kävisikään, kuka siis ohjaisi lipuvaa laivaa, jos ei kukaan?

Tietenkin ilmoille voisi heittää tuhteja kysymyksiä, mutta palataas siihen vasta tuonnempana. Kun kaiken muotoiluun meneekin kauemman aikaa. Milloinka ei olisi muodollisuuksilla väliä. joten! Kohteliaat tavat kunniaan. Ja jokseenkin suoraankin asiaan voisi, kävellä ajan kanssa kyllä. Ajan kanssa kyllä, kaikki selvenee. Joskus joillekkin nopiampaa, joillekin hitaampaa. Hmm..

 

Katsellaas tosiaankin tuonnempana, että miten käy valtaa vaihtavien pään lyhennys. Ja jos se ei auta, niin ainakin tittelin pienennys sitten, toisena rangaistuksena.