Askelvaihdosten jälkeiset toteamiset siitä, kun kuosaleita on rangaistu nimettömien kanssakäypisien mukaisesti. Että helvettikin oikein soi uusista tulokkaista paikkoihin, minne toki saa kävellä jos pystyy. Mutta, yleensä se tarvitsee tiketin, joka on myös vain yhteen suuntaan toimiva.

Saatte toki yrittää karata. Vain ja ainoastaan, miten kävelette tyhjän päällä ilmavin askelin, jolloin tukea ei kykene ottamaan. Haennat tuottavat tuloksia yhteensattumien muodoissa, ettei toista kykene kuin niskaperseotteella nakkailemaan muiden kanssakulkijoiden joukkoihin.

 

"Tilaa ei riitä kaikille"

 

Parempi riitettävä! Tuhatkunnan silmäparien edestä saavat kadota yksi jos toinen. Kyllä alaisimia taotaan, mitä huikeinta tahtia. Samalla kun tuominuijan tyly kumahdus, toteaa sanansa päättyneiksi. Ei riitä ei, sanat parret kertomaan sellaista, mikä yritetään parhaimmin päin lakaista mattojen alle piiloihin.

 

”Kuka ottaa vastuun”

 

Vastuunottajia ei ole. On vain toteamisia, miten ollaan todettu parhaimmiksi päin. Millä ”annetaan” tarvittaville kuosaleille uusi ”koti” asuttavaksi lopuniäksi. Tietenkin! Perinteistä asianlaitaa muistaen. Ikuisuuksia tuntuvalta, tuskan alaisuuteen vaipuvia, etteivät nöyrempää päivää tule koskaan näkemään. Eikä siihen kaikki vielä lopu. Käsittääkseni, tähän paikkaan vedoten. Voi sitä aina oikeamieliset, oikeilla persoonilla, oikealla ajankohdalla, olla aina muuttamassa. Tietysti, pahempaan päin. Mutta nyt, kenen kannalta. Että kukin tulee oppimaan oman paikkansa. Ja vasta sitten! Tuska vasta alkaakin painostaan entisestään. Jolloin taasen, kävely asentokin jää pelkkään kumaraiseen. Muistuttamaan siitä paskan määrästä, mitä jotkut saattavat saada vain aikaan pelkällä olemisellaan. Jaa, eikä niistä mitään muutakaan suurta hyötyä ole. Niin, miksikäs ei anneta sellaista, mitä eivät koskaan voineet aavistaa. Olkoot siellä vaikka lopun aikaa pelkässä, elämän kaipuussa.

 

Kaukaa haetun tavoin, voidaan taasen miettiä. Että onko sittenkään kaikkia yksityiskohtia käyty läpi. Kuten sanotaan, ”ei kaikki helppoa aina ole”. Ja aina voi jossitella, jos ei muuta sitten keksi. Kunhan sen muistaa vain joskus myöskin lopettaa. Myöskin, ajan kanssa kaikkiin tarvittaviin on saatava yhteys. Ettei maailman oma, maailmankaikkeudelliset järjestykset vain ottaisi häränpyllynvolttejansa ohi kaikesta.

 

Sileeks saattaisi mennä että heilahtas, heti tuhannen voltin avustamana, kaikkien ymmärtävien mielien ohi. Niin pahasti, että sitä vain pelättäisiin, jotta näin ei vain kävisi. Onhan heillä ymmärtäväisimmilläkin, mitä suurin koti-ikävä. Ja, joillekin se on vain työn tekoa, pitää kaikki kurissa ja valvonnan alla. Sekä kyllä! Pahimmat pidetään kyllä kurissa. Ainoastaan vain, jäi huomiotta uusi, asiakirjoihin liittyneitä puuttuneita lausahduksia. Mutta kaikeksi onneksi, virhe, erhe, mikä nyt liekään löytyi. Ja se on viilaamista vaille valmis, Että mihin muottiin se täytetään. Heti voisi vaikka itse kaikkivoipaisuudelta kysyä, tai miksikäs ei sitten vaikka, kaikilta mahdollisilta valtaa pitäviltä tahoilta. Yksi kerrallaan.

Testi se on tämäkin, siinä missä moni muukin. Ja huviksi uskoakseni, kaikki olisivat varmasti samaa mieltä asiasta, kunhan sen tuo oikeassa muodossa esille. Mutta nyt! Vastapalloa väliinpuhujille.

 

Kuka teistä olisi valmis ottamaan vastuun?

 

Vai rikotaanko tässäkin kultaisia, rajattomien säädöksien kirjoja…

Se kuuluisin kirjotelma, mikä ei koskaan lopeta. Tai, jos se on jo lopettanut, sitten varotoimet ovat käynnissä. Ja pitää antaa hetkonen miettiä. Miten toteuttaa jotain, jonne ei saa mitään enempää kirjoittaa. Tai, käy niin näin tai nuin.

Nooh, hiljaa hyvää tulee, ja suotta sitä kiirehtimään asioiden edelle. Viisaimmat harkitsevat, toimeliaat toimivat. Tietenkään! Tämä valtakunnallinen, kaiken mahdollisen suunnitelma jokaisen varalle, on lähes pätevä. Nyt on löytynyt suunnitelma, minkä varalle ei voi kuin tehdä paljonkin. Sen eteen, että maailmat muuttuisivat. Ei, ei maailmat, vaan persoonat, asukit kaikki. Ihan jokaista myöten.

 

Kun pidetään typeryksiä pimennossa, onko kaikki silloin muka paremmin!?

 

Eipä ei, ei se ongelmaa poista. Vaan muokkauttaa kaikkia sen verran nyrjähtänein mielin, että nyt tarvitaan järeämpää kalustoa pelottelemaan, aivan jokaista. Etteikö kaiken olisi voinut tehdä jo aikasemmin, enemmänkin kuin selväksi. Jälkiviisas on hyvä olla, mutta, tuhon määrää ei voi millään enää määritellä. Ja mukamas, ”kaiken varan suunnitelma”, jäi hivenen tyngäksi.

 

Ketä silloin saamme taas olla syyttelemässä, kun kaiken varalle oltaisiin voitu luoda pikkuisen kultaisemmat kävelytiet, mutta vain heille! Ketkä ovat sen omilla teoillaan ansainneet, sekä oman puolensa näyttäneet. Kun nyt, saamme olla peloissamme, kohtaamme heitä saman puolen kolikkoa, kun pitäisi olla luvattuna paikka, missä ei olisi muita kuosaleita nauttimassa, raikkauksista, rikkauksista. Tuon puoleisen matkan jälkeen.

 

Mikä on siis kirotuimpia juttuja konsonaan? Eikä siihenkään välttämättä vastausta löydy. Eikä välttämättä työnkuvakaan anna paljoa anteeksi, kun termejä on monia erilaisia. Kunhan nimenne annatte julki, niin kyllä silloin metsä vastaa, kun sinne huudetaan. viimeistään silloin. Eikä tarvitsisi olla enää niin vanhanaikainen, kun on huilaita paikkoja monia muitakin. Unohtamatta historiallisia uskomuksia, paikkojen kansoista, mitä kukin itse ovat asuttama, sekä puolustava.

 

Ihme että takinkääntöjä, uskon menetyksiä on oleva. Jolloin saamme taas päätämme raapia, jossa itse kaikki tietokin heilauttaa päätään, tämän tiedoksi annon tajuamisen aikana. Olisitte olleet viisaimpia, tai enemminkin, omien vakaumustenne yllä. Niin mitään näin suurta pahaa, ei edes itse Pandoran lipas! Pystyisi saamaan aikaan. Vaikka sieltä vapautui kaikki paha, sekä toivo. Silloista aikaa.

 

Mutta nyt! Tuntuu ennemminkin typeryyden valssi, puhuen puolestaan. On Kirjoitettuja, on kirjaamattomia. Minne asti sitten mennäänkään, että tajuamme sen mitä haluatte, että tajuamme. Tietenkin, tietenkin. Se ylevin kaikista, joka hohteen kaikkeen luo. Uskaltaakohan hänkään enää edes hengittää, vain peläten, että jokin menee ohi henkäyksen.