Saahan sitä aina pikkaisen kyseenalaistaa, tietenkin omalla vastuulla! Kun kuultiin, että kaikki on jo luotu toimiviksi, kaikeksi. Niin onko sittenkään aivan kaikkea tullut otettua huomioon. Pieni luoja pahanen, kun vaikuttaa niin kärsineeltä, kyseisen ajatuksen parissa. EI! Hän mitään ole saanut aikaan, mutta! Onko hänellä ylipäätänsä oikeus olla luoja? Jos mitään ei saa aikaan, tai alituiseen suunnittele ajan saatoksi.

 

Että miten luojuudet nyt suunnittelevatkaan, ja minkä parissa taistelevatkaan. Onko se siis luojamainen ollenkaan, joka ei tee niin mitään. Turhakkeet ovat turhakkeita. Heistä siis sen enempää, vai sittenkin! Hmm.. Todellakin ei niin loistava idea, mutta kysymys isoille kihoille.

Miten käy, kun kiroaa luojmaisen olennon. Jotka todellakin omaavat todellakin, isoja voimia harteillaan?

Voihan siitä selvää ottaa, kun ei hänestä kyllä mihinkään ole. Hyötyä nimittäin. Jotain osaan kyllä, ajan kanssa. Tulee sekin selväksi, miten käy. Siis! Kirottu olkoon hän! Ja sitten mietitään loistavia sananparsia, kun kohtaamme tarvittavia.

 

Kuinka erakko voi terminä olla niin houkutteleva. Mutta ei, kun kirotut kohtaavat. Tietävätkö sitä itsekään, edes syytä. Kuinka maailmat tekeekään ympäripyöreän pyörähdyksen, ja katselemaan maisemia muuttuvia. Tai sitten vain pelkästään, mielennyrjähdyksiä masentavia.

 

Onko se niin paha, onko se niin hyvä asia. Porttikielto ainakin suuntaan että toiseen, on luotu olemassa olevaksi. Eikä mitään tietoa, mihin asti se kestääkään. Ennen kuin vastaloitsuja toimivia keksisi itsekukin käytettäväksi. Riippuen taasen tietenkin tyystin kiroajasta, ja kirotusta.

 

Mikä on sanktio oiva, että oikeinkin toimiva. Miksei siis ottaa oppia olevilta, jotka näin ovat toimineet. Ja vain! Nähtävästi ääritilanteissa sekin on vissiinkin sallittua. Näissä lukemattomissa säädöksissä..

 

”Joka näin toimii, toimii omalla vastuullaan.”

 

Ja tietenkin siitä jää jälki. Kun toimitaan isojen kihojen kanssa. Niin mikäs siinä, todetkaa itse vain. Sitä koskaan tiedä, mitä se tuokaan vastaan. Ehkäpä vain, ei niin mitään. Ehkäpä vain, heidät, kenet pitäisikin tavata.

 

Sanansaattajat käy, varsinkin! Superenkelit mahtavat. Jotka voivat tulla toteamaan, että vaaraluokitus heittelehtii vähän väliä, Tai tiedä häntä. Että miten suuttunut luojuus tulee vastaan. Joka varsinkin! Tarvitsee kuoleman luokan vartijoita, ehkä tuhoutuakseen, ehkäpä oikeastaan, kurinpidon alaisuuteen.

 

Tietämättömästi vain miettien miten rangaista, rangaistuksen piiriin kuuluvia, Kun on toisten kirjaamiset kohtailleet, vai onko sittenkään niin paha tilanne. Kuin voisi kuvitella. Vaan ei se auta kiinnittyä yhteen asiaan, kiroukseen, lumoukseen. Kylläkin on paljon enemmän ongelmia yksittäinen kirottu enkeli, persoonana, luonteenpiirteinä. Ette usko, että hänestä tule, minkäänlaista ongelmaa.

 

Näin vanhan tiedon sanoin kerrottavaa. Tipahtaa ainakin, yksi ongelma pois harteilta tuntuvilta. Ei sillä, on mutkia muitakin. Olentoja, ei niin pahan aiheisia, mutta olevia tietäväisiä. Kääntyneet kyllä välittömästi, askeleen verran pimeälle kaistalle. Ja tiedä oikein minne kuuluvatkaan. Ei helvetti, ei taivas, ei välimaastokaan ole sopu soinnussa sen suhteen, mitä on päässyt syntymään.

 

Herää kylläkin paljon taasen lisääkin kysymyksiä. Ettäkö sittenkin, pieni koulutus olisi sitten mitä suotavin. Mutta tiedä taasen, kuinka pyyntöihin vastataan.. Saako maailmoja luoda, muiden maailmojen väliin? Tietysti tietysti, on se vastuu luojalla. Kuten arvella saattaa. Vai pitäisikö siis antaa kaikille pelkästään paikka pimennossa, jossa syntyy lisää taasen kieroutuneita yksilöitä. Kumpi pahempi.

 

Nyt kun muistelen lennokasta lausahdusta.

”Älä luota heihin ollenkaan.”

Ei sitten voi olla toistamatta tätäkään.

 

Ovat heti alaisuudessa, toispuolen tietäjien. Jotka ovat, sitten mistä ovat. Onhan niitä, vääriäkin profeettoja olemassa. Mutta, ja vain mutta, mihin asti he pysyvät pimennossa, kenties siihen asti että ovat niskan päällä. Niinpä niin, tietysti. Hyvin yksinkertainen metodi. Antavat ymmärtää, ja ymmärtävät antaa.

 

Onko se siis, kun tiedon salaa, ei ylikäy, mutkistele. Ei! Ole väärä profeetta? Profetisoiminen ei kiinnosta, innosta. Vain pieni tietämys lisäksi, kun se ei koskaan pahaa tee, tietää lisää asioista. Tietäjiä ja profeettojahan onkin sitten jokaiseen lähtöön, ei sillä.

 

Moniko on hiljennetty, moniko on maksettu hiljaiseksi. Ja moniko on muuten vain hiljaa. Turha sitäkään on ympäri käydä. Ei sillä tiedolla mitään tee kuin itsekukin. Onhan teillä varasuunnitelmat, suhteellisesti kaikille.

 

Mutta! Elämme aikaa, jossa on mielenvapaus ajatella, kohtailla näkemyksiä erilaisia. Pitäisi olla… Huom pitäisi olla vapaa. Mutta todella tiukoilla säädöksillä senkin teemme. Lähinnä peläten leimatuksi tulemista, tai oudoksi hulluksi laskelmointia. Tiedä sitäkään.

 

Moniko siis vain kamppailee omien ajatusten parissa, mihin ei löydy oikeita kysymyksiä, oikeita miellyttäviä vastauksia, tai minkäänlaista ratkaisua. Että miten etenisi tässä maailman kelkassa. Saammekohan ajatella näin, ilman että kukaan vahingoittuupi..?

 

Nyt heräsi hivenen ehkä kaukaa haettu ajatus. Jos kerta kokoajan pitäisi tietää, tietää ainakin jotain. Että mikä kukin on, ja ylipäätänsä, missä mennään. Itsestään selvä asia. Ihme sinänsä, että maailma on täynnä sanansaattajia moisia, informaationkerääjiä, ja muuta vastaavaa. Mutta, kerkeääkö oikein iso informaatio sellaisella nopeudella, ellei nopeampaakin, oikeille tahoille, jos on vain sen tarve. Ainoastaan oikeastaan siksi, muiden apuun luottaminen tekisi tehtävänsä. Osaisi vain tietää, tietää ne oikeat, keitä voisi käyttää nopean tiedon keruussa. Että miten asiat huitelehtii täällä, mites siellä?

 

Emme vain oikein tiedä avunpyynnön muotoa, miten ilmoille voisi ääneen huudahtaa. Saahan sitä myöskin pyytää. Mihin asti se meneekään, että siihen oikeasti vastataan. Kyllä se muoto tulee esiin ajan kanssa, koska muodollisuudella on väliä. Ja tähän väliin, ei enää rukoukset auta, vaan tarvitaan se, tuomioiden tuomioistuin kasaan. Joka kerran vain esillä on ollut, sen ainokaisen kerran, kun ensimmäinen enkeli kirottiin. Lähes! Saman tasoinen vaara olisi. Mutta ties sitten, missä kirjanpidon tehtävissä ovatkaan.

 

Ei sitä koskaan tiedä, mitä siitä poikisi. Nyt jos koskaan olisi teille, heille, parhaimmille oikeaa käyttöä. Ja tuhat kunta syytettyä, keitä pitäisi ojentaa oikein hartaudellisella isänkädellä. Mitä oikeudellisempi, sen pahempi, vain heille, keille se on suotavaakin suotavampaa. Nyt! Ei tarvitse vitsaa säästellä, vaikka.. Suunnitelma teillä onkin jo kaiken varalle. Joten, saa kai sitä haaveilla tapaamista, yhtien tehokkaampien kanssa. Jotka pähkäilevät tuominuijan kera.

 

Ja onhan se hyvä tietää, ketkä ovat, tai omaavat, ”Korkeimman oikeuden”, henkimaailman asioihin. Kun ei kaikkea voi päästä minne sattuu, kun ei voi kaikille valmista maailmaa näyttää.