Siivet purjeet ylhäällä taiteilua, maisemien vaihdoksia, lonkeroita juomina. Tummuu tupakinpoltot, viisasten kivi konsonaan. Aforismisuuteen lisättynä.

 

Ei kaikkea kannatakaan kysellä, kun kaikkeen ei välttämättä olekaan vastauksia. Ainakaan mielellisesti sopivia. Tai edes, varteen otettavia vaihtoehtoja. Joita ei myöskään verrata voi, tietenkin jos haluaa. Jää se kysyjä silloin pimentoon pienoiseen, ja! Toivottavasti ei käänny sen pimeän puolelle kolikkoa katselemaan, että löytyisikö sitä toista sitten, joka vastauksen suovan antaisi.

 

”Kunhan lentämistä ei viedä pois. Niin, kaikki on suhteellisen hyvin.”

Ei sitä kiellettyä olekaan. Monet seikat asiat vain vaihtelevat muottiaan. Joten! Opi lentämään vain.

 

Kun uusia pelejä syntyypi tuon tuosta. Monet vain pistävät mietityttämään, kummastuttamaan. Muita, ei itseään, kun tavanomaisesta poikkeaa. Tekee uudet tuttavuudet tästä vaikeampaa, ennemminkin, haasteellista, kun satunnainen enkelierakko päätti siipiään kohahduttaa.

 

Kyllä kaiken maailman syntymisiä on tapahtunut teillä tietämättömillä. Vaikka sekin on tapahtunut hivenen kyseenalaisin termein. Mutta kuitenkin, parempi näin päin kuin väärinpäin. Eikä välttämättä kaikesta omastaan, tahdo luopua. Mutta, miten pitkäksi aikaa?

Siis on lähinnä muokkauduttava! Vaikka maailman tarpein, ei kaikki omiin nilkkoihin osukaan. On jotkin silti niin lähellä sydäntä, että miten se menikään. Sen edestään löytää, minkä taakse jättää.

Elikkäs! Tuleeko se siipipari vanha uudestaan vain vastaan? Yllätyksiä tulemiselle. Kuka siis omistaakaan siivet vanhimmat? Eikä tuolla niinkään väliä ole. Vaan, miten niitä käyttääkään. Ettei vahingossakaan oio mutkia suoraksi, ettei vain tule sanktioita suuria. Jolloin taasen ollaan giljotiinia vailla, ilman siipiä lentäviä.

 

Ovat myös vastalumoukset, vastakiroukset, todellakin suotavia. Onko se vain ennemminkin kyseenalaistettu juttu, kun kiroamisista on kyse. Ja yleensähän sitä harrastetaan ”pahemmissa” piireissä. Siltikin kyseenalaistettu! Että missä kaikkialla sitä saikaan lentää? Jos liian ylhäällä ei ole sallittua mennä, ja liian matalalla pamahtelee yliäänipamaukset, aikavääristymät konsonaan.

Entä jos! Sittenkin sittenkin. Hmm.. Siellä siis saa mennä, minne on aikoinaan paikka tarjottu vahdittavaksi, ja mitä halutuimmaksi. Tai, ainakin mitä etsityimmäksi. Minne ei ole kyllä kellään niin mitään asiaa. Paitsi hänellä, kenelle se onkaan suotu. Välttyneenä siis pahimmalta, ei lentämiseltä. Ei välttämättä mitään, toista maailmansotaa synnykään.

 

”Miksi ette hyväksy minua?”

Päätti kohtuuden henki ja olemus ääneen lausahtaa.

Olet kyllä myöskin syntynyt, vähän väärin termein. Mutta kaikella hyvällä, ja puhtaisiin ajatuksiin olet ollut syntyvä. Vain tekemään työnkuvaasi. Niin kuin sitä kuulukin tehdä.

Miksei muita niin helpolla hyväksytä. Lähinnä rauhan tavoittamiseksi. Jos! Kerta tiedätte kaiken, niin miksette tätä sitten. Vai pitääkö lakaista jotain vain maton alle piiloisaan. Jos mahti, tai oikeastaan ideat loppuvat kesken. Että, miten edetä.

Eikä hyväksyntään kuulu se, että vastaus on, ”emme tiedä”. Vaan nyt olisi, jos joskus suotavaa tiedettävä! Tietenkin vastaisitte avunpyyntöihin, jos vain tiedetään, pyynnön kohtuus. Ja silloin, jonkinmoinen vastaus olisi mitä suotavinta.

Jos Kohtuuden hengen pyynnön mitätöitte, Mitä muuta myöskin, siinä samalla. Vai onko ideana lakaista kaikki tarpeisto pois muiden silmiltä, pois muiden luota. Ei kaikkia ideoita kannata niinkään ideoita, tietänette sen. Ellei tietenkin, myöskin, kun ajatuksissa pitemmälle pääsemme.

Onko maailma sittenkään niin valmis kuin annetaan ymmärtää? Jos kerta kaikki on jo luotu valmiiksi tallottaviksi, valmiiksi kirjoitettuihin, ennakoiduin päätelmin. Pitäisikö sitä sitten vain elää oikeastaan, siivet, turvat, naamat ummessa?

Mikä on heidän suunnitelmansa, jotka ovat jätettyinä pois laskuista. Voihan se tietenkin olla testi pienoinen, että kuinka moni sinut tajuaa, tai oivaltaa ennemminkin. Mutta tietänette se. Jotka ovat maailmaan syntyneet, siitä kilahtaapi kassaan tieto, että mitä sitä taasen syntyikään. Ei niitä voi myöskään sivuttaa. Mutta! Olettaahan ei kannata, tai ehkä, jotta ei kipeää käy nilkoille heille. Jotka sen mukaan elävät.

 

”Oletko parempi kuin muuta?”

Halleluja mikä turha Mikki Hiiri kysymys, siis pitkään aikaan toiselta kuultua.. Riippuen kyllä nyt esitämmekö sen oikealle persoonalle muotoiltavaksi.

Vastaheitto! Kykenettekö luomaan, vielä parempaa maailmaa? Onhan sitä simulaatio, jos toinenkin yritetty toteuttaa. Mutta parempi missä, kenen ulosannilla, ja elämänlaadulla… Nooh, kysyjä tietää esittämänsä kysymyksensä.

Tuon yleensä esittää muut, kuin äskeinen kysyjä itse. Näin nyt kun mietitään.

Saatat olla tehokkaampi, saatat olla tietäväisempi, ja saatat olla olemassa, luomassa! Tätä toimivaa ”parempaa” maailmaa. Minne joillekin on enemmän, kuin mieluusti asiaa.

 

Mutta! Työnkuva kuin työnkuva, ei tuollaisia kysymyksiä parane esittää, jos omaa mahtia suurenmoisia. Ja saanut olla mukana jossain, joka vaatii ihmetason olemusta. Jonka! Jokaisen pitäisi siis tietää. Milloin saamme tuntea, tuntea toisemme. Ei sillä, tervettä järkeä saa, ja pitääkin käyttää. Kertoo se ennemminkin vain tehokkuudesta. Mihin kukin kykenee, ja kenenkin alaisuudessa sitä toimiikaan.

Mutta oletko.?. Ja jätänpä tuon tyngäksi vastaisuudessa, kysymyksenlaadun mukaisesti. Tiedät mitä tarkoitetaan, ja saahan sitä mielikuvituksen varaan heitätyttää paljonkin tavaraa. Mutta taasen, mikä on se raja teille, kun mielikuvitus sallitaan. Leikkiä ikä kaikki, ja lapsihan on terve kun se leikki, ja sairas, jos ei osaa lopettaa. Niin mihin asti sitä aseista parhainta saanee käyttää, mieluustikin tekemisen, keksimiseen.