Aihe melko hiljainen, tyystin piilotettu. Tai, ”ei niin puhuttu”. Syystä hyvästä jätetty se toisenlaisiksi. Ettei minkäänlaista maailmanloppua sitten tulisikaan. Joten! Pidetään aihe hajanaisena, että tynkänä. Sieltä että täältä.

 

Onhan jotkin lumoukset, kiroukset, syytäkin pitää poissa muiden ilmoilta. He! Jotka jo tietävät mistä on kyse. Todennäköisesti ovat joko suuremmassa kusessa, tai sitten vain askeleen edellä, miten ”antikirous” toteutetaan. Mutta.. Kenen kirous se sitten onkaan, on se kiroajan omaa typeryyttä. Sekä todella harmistusta aiheuttanut myös. Ei kenelläkään ole mitään niin suurta mahtia takanaan, joka näin kykenisi toimimaan. Ja jos on, kiertää sekin oravan pyörään pahamaineiseen. Sekä todellakin pässiä narussa vetämiseen. Mutta! Kuka viekään taasen ketäkin.

Eikä mikään helpoin kulmakuntien, kuppikuntiin eksyvä aihe. Joten, tietävät tietävät silloin viimeistään, minkä kanssa ovat tekemisissä. Minkä puolella silloin oletkaan, vai! Kannattaako  sittenkään, ihan mitä vain poppakonsteja käytelläkään. Ellei tietenkään, ellei tietenkään. Hmm… Ketä tahansa viitsi myöskään esille päästää. Persoonia, jotka saa minun puolesta paistua muhkean rapeiksi kannibaaleille. Oikeinkin mureiksi.

 

Eipä ole hintaa tiedolla ”arvokkaalla”. Vain heille, jotka kokevat sen, että heitä koetellaan. Sitten jokaisella mahdollisella tavalla. Mutta… Välillä näinkin päin. Ei siis kaikkea kannata kirota. On se silloin hänen ongelmansa, jota ei voi olla toistamatta. Mutta en usko, että monikaan maailmanloppua kannattaa liiaksi asti. Tai ainakin olematta edesauttamassa sitä. Olihan se kaaos, että anarkia, hyvinkin isossa kieltolistassa suuressa mittaamattomassa.

tehty todella selväksi niille, ketkä anarkiaa ja kaaosta kannattavat. Mutta koitetaan pitää rauha ja järjestys, todellakin sopusoinnussa. Ettei kelkka lasahda kenenkään niskoissa. Kuitenkin kun puhumme aiheesta kirjaamattomasta, mistä ei edes teknologia löytänyt, niin yhtään mitään tietoa. sananmuodoista riippumatta. Joten, koitetaan pitää punainen lanka hyvinkin hallussa. Ja koitetaan kierrellen kaarellen kirouksesta puhua. Ja mitä siitä syntyykään, kuin yksi siipirikkoinen persoona lisää maailmankaikkeuteen pyörimään möyrimään.

 

Mikä édes ajaa kiroamaan, kiroamaan jotain, joka on valmis tekemään kaikkensa maailman eteen. Kuten listasta suunnattomasta läpikäydyissä säännöksissä.

 

”Kunhan et riko näitä asetelmia. Mitään ei sanktioida.”

 

Onhan tuokin pelkoa herättävä ajatus, että ”teenkö sittenkin kaikki, kaiken oikein”. Ja syntyykin uusi paineistettu työntekijä, todellakin vaikeaan asetelmaan. Kuka siis! Piilottelee taidot pelottavimmat, saada kaikki ruotuun?

Nooh, tarvi sitäkään miettiä. Siellähän hän olisi. Mutta! Se taasen se kuuluisin mutta! Voisihan sitä myöskin nyt miettiä. Uskaltaako sitä sittenkään Enkeliksi ryhtyä toisen myöskin. Todellakin tiukkapipoiseen ”perheeseen”, Joka osaa olla mittaamaton kaikille heille, jotka ovat sinne asti yltäneet. Ja päässeet huomaan mahtavaan. jota voisi kodiksi sanoa. Vaikka ei, ei niin missään ole sanottu, että kotia olisi missään luvattu.. Hyvä saada välillä uusia oivalluksia pienoisia.

Tietysti pystyisi jankkaamaan yksityiskohdillaan. Ja! Olla saamatta titteliä yhtä, mikä kumoaisi kaiken allensa. Joten, turvasatamien ainekset on hallussa, minne rantautua rommeineen päivineen. Juoda ittensä humalaan, ja miettiä milloinka se giljotiinin painava terä valahtaisi päätä lyhyemmälle. Milloinka sekään ajattelua estäisi, muuttaen vain muotoaan toiseen. Ja sitten vasta keskustellaan, jos! Keskustellaan. Kun kaikki ovat mestattua vastaan, jolla saattaisi olla se kultaisin keskitie, kultainen keskitie aivan kaikkeen. Miten saataisiin, ehkäpä jopa maailman suurin rauha aikaseksi. Kaikkien keskuuteen.

Milloin mennään tuhansia, ja hiton paljon tuhansia vuosia takaisinpäin. vaikka! Elämme modernisoidussa ympäristössä. Niin... Keiden se pitäisi modernisoitua, tai sitten toisinpäin.

 

”Miksi pitäisi vanhanaikaistua?”

 

Kysynpä vain. Ei sitäkään kyllä ole missään pyydetty, tai oltu vailla. Oltiin luvattu Paratiisi, mutta ties. Kenen tekemä sitten onkaan. Onhan luikureita, kuosaleita muitakin. Jotka osaavat valheellisia maailmoja luoda. Tai tuoden vain sitä, mitä on jo kauan yllä pidetty. Eikä sillä. Kun kurinpitoa ei ole ollut mailla halmeilla näkyvissä. Vain käskyjä ja säädöksiä. Monetko ovat oikoneet tiensä suoraksi, suoraan jojon nokkaan itsensä. Ja moniko on jäänyt aspektille, että tässäkö kaikki sitten on. Eei, ei siihen vastausta anna edes suurinkaan portinvartija. Joka loistaa vain parhainta poissaoloaan. Ehkäpä vain, yhdellä lauseella, tai pitemmälläkin puheella saanut oman karkotuksensa.

 

Persoona myöskin! Joka kiroukselta ehti välttyä. Ja saikin suurimman nöyryytyksen sitten, sitten kenenkään Enkelimuistiin sitoutunutta toimeksipanoa. Kaiken kansan keskellä. Mutta taasen, anarkia, ja vallanjakojen seuraamuksilla. Oli siinä taho jos toinenkin miettimässä.

 

”Mitä oikein teemme hänelle?”

 

Kuten julki tuli, ei häntä kirottu. Koska… Mikä onkaan Enkeli, ilman omia siipiään. Ei oikeastaan enkeli ollenkaan. Vaan ryöstettiin titteli, maine siinä sivussa. Ketkä sen jälkeen olikaan ”turvallisemmassa” asemassa. Kun kodistaan ulos potkittiin, tyhjän päälle kävelemään. Tekemään omiaan, oppimaan olemaan.

Kaukaa haetun tavoin, bumerangin heitetyin ehdoin, kun koppia taasen pitäisi ottaa. Moniko kehtaa uskaltaa siihen vastata, heitetyn kaavan mukaisesti.

 

”Kirottu Enkeli… Kirottu Enkeli… Kirottu Enkeli…”

 

Ja kukaan ei vastaa. Itseasiassa! Todellakin hyvä vain. Jos se ikinä vastaakaan, on kaikki ainakin mitä sekamelskaisinta, kuumien linjojen ylläpitoa. Ettei informaatio vain kaikkoaisi, ja! Pystyivätkö edes. Onko tuhoaminen nyt oikea termi.. Mutta rikkomaan itseluotuja, tuhoutumatonta luomusta. Sitten koskaan. Jossa henki pysyy sitten viimeisen päälle kiinni. Tuhotkaapa henki siitä sitten. Vaikka kylläkin, sekin on tuomittu epäonnistumaan kaikin mahdollisin keinoin.

Mikään ei siis katoa minnekään. Kaikki oleellinen vain muuttaakin muotoaan oleellisemmaksi. Lähinnä vain selviytyäkseen ”hengissä”, vain ja ainoastaan hengissä.

Kun piirit päättivät tehdä ympäripyöreän täyskäännöksen ”pimeälle” puolelle. Tai sitten vain, vähän värikkäämpään kansaan. Kun vaihtoehtoja ei ollut. Ja mukautuminen kaikkeen, mitä vastaan tulikaan. Mitenpä vain kirottu Enkeli pistettiin kävelemään. Kun ei vaihtoehtona ollut lentäminen! Vaan pitikin ruveta kävelemään, lopun elämäkseen. Tai ainakin todella pitkäksi aikaa.

 

Sodat, taistelut ”vanhanaikaiset”. Niidenkään ei pitäisi vaikuttaa enää. Huom! Enää. Mutta sitä saa mitä tilaa. Itsekukin tyylillään.

 

”Siltikin! Aiheesta kirjaamattomasta, on hyvä aina selvää ottaa!”

 

Olemmeko siis syntyneet keskelle sotatantereita, mittaamattomien vahinkojen keskelle. Missä vieläkin! Taistellaan valtakunnan parhaimmasta paikasta. Lapsellista touhua, jos jokin. Tekin myös! Ketkä eivät koskaan nuku! Miten sitten voitte kasvaa henkisesti, jos ette… Tai no, työnkuva kuin työnkuva. Ei se kaikille kovin helppoa olekaan. Kuka siivoaakin toisten paskat? Kuin melkein olisi vaippaikäisistä kyse pelkästään.. Isoja vauvoja kyllä olette.

”Kenen hiekkalaatikolla, nyt oikeastaan leikimme?”

Ehkäpä heidän, jotka ovat eniten olleet kysymysmerkkiä maailmalle suurimalle osalle kansaa. Itseasiassa jopa ehkäpä vain, täysin ymmärtämättömiä. Itse omille asukeilleen. Kenet siis on oikeasti Kirottu, jo ennen syntymää ottamaan selvää kaikesta. Vain omana itsenään. Ilman että, kukaan oikeastaan on kertonut kuin yhden termin, mitä onkaan… Ja sille tielle jäädessään. Kuka onkaan kävellyt enemmän, tai siis, pisimmän matkan. Vai ketkä. Ei monikaan termi ole tuulesta temmattuja. Vaan on se jokin, Hän! Joka ylikäytiin välittömästi, kun oli mahdollista.

 

”Päätelmiä, päätelmiä.”

 

On monia muitakin kuin te! Keiden kanssa voi työskennellä. Ja moniko on täysin erilaisilta ”valtaistuimilta”, ettei edes kuin kuvittelemaan kykene. Mitä onkaan ollut ennen, ennen teidän pelon lietsomisen tarvetta. Ellei taasen.. Jotkin tahot ole kyllästynyt omiin oloihinsa, ja lähtenytkin vallanhakuisille reissuille. Ja sekin tietenkin on aikakautta, jota nostalgiana voisi pitää. Teille mahtaville ”otuksille”, joiden mahti käy jopa itse maailmantuhoon asti.

 

"Taasen käännetään sivua."

 

Mitä uutta tietoa löytäisimmekään, lähtökohtainen ideahan siis oli, luoda puhdas maailma. Missä saisitte olla sitä mitä ennen halusitte. Ei siis sillä, etteikö se toimiva olisi. Kun olemme alkeemisesti niin vanhanaikaisia. Jotta räpyläämme ei jää kuin vaihtoehtona, ”alistua”, on suova termi. Mutta ollako lampaita susien keskellä.

Aaivan… aivan.. Inhimillinen virhe.. Ja taidettiin kuuluviin korviin ottaa raskaita askelia. Jotka teidän varpaille olisivat olleet, liiankin infernaalisen tuhoava. Ja oliko siis siksi, teidän otettava ensikirous. Ja nyt kun päätelmissä pitemmälle pääsimme. Ette tainneet itsekään tietää, mitä kirositta. Kaiketi sen jälkeen, kaikki monimutkaisemmaksi vain alkoikin muuttua. Kun tippui parhaimpia parhaimpien jälkeen. Vai menikö sen kertainen ”testinukke” vähän rikki, rikkipoikkipalasiksi. Joku kuitenkin kunnioitti teitä. Ehkä! ehkä ei. Tuoden vain, ”oman äänensä julki”. Moniko edes ehti kuulemaan sitä, että miten luotaisiin parempi maailma.

 

”Vain, jos, tekisittekin niin, eikä niinkään nuin.”

 

Ketä oikeastaan saammekaan siis, niin miettien vain. Oikeastaan syyttää. Että edes moisen tempauksen on sitten keksinytkään.

Kuka siis olikaan vastuussa, omista luomuksistaan?

Ja itseasiassa! lisää kysymyksiä syviä.

Oletteko koskaan nähneet mitään siipien kanssa.. Tai tunteneet sen menetyksen, kun omaa tuhotaan. Ehkä myöskin rangaistuksena se toimii.

 

”Kaikki aikanaan, kaikki aikanaan.”

 

Kuten Roomakin. Sitäkään päivässä rakennettu päivässä valmiiksi asuttavaksi. Ja loitte tuhon. Ehkäpä myöskin täysin inhimillisen virheen takia.

Jep jep. Onko virheisiin varaa ollenkaan, jotka omaavat syvimmät mahdit periaatteista. Vai oliko kaikki sittenkin pelkkää, ”ei niin mitään hajua, mitä voikaan tapahtua” ajatelmaa. Ettei kuitenkaan ole hakuammunta sallittua. Tietänette sen.

 

Mitä oikeasti etsitään, mitä oikeastaan halutaan. Ehkäpä vain varmuus omasta tyynyn sijasta, minne laitatuttaa päänsä kellumaan höyhensaarille mahtaville. Koskaanhan ei voi tietää, minkälaisia oivalluksia silloin mielien omat solmukkeet saavatkaan aikaan. Ja hetken väliaikainen irtaantuminen valoisasta arjesta on suotu.

Etteikö risukasojen keskellä ole perustukset suuret tullut rakennettua. Toivoen vain, ettei susihukka vain tulisi ja puhaltaisi kaikkea kumoon. Niskojen muiden asukkien. Kaikkihan turvaa haluavat. Mistä sen sitten löytäisi, ettei sitä tarvitsisi sitten pelon sekaisin, tai vaihtoehtoisesti, väsynein silmin etsiä.

 

Tunteiden äärimmäisten kilpaillessa, kuka vie voiton. Väsymys, vai, niin sanottu kaiken pelko. Etteikö niihinkin vastaus löydy oiva, koska suuntahan on vain yksi ja ainoa. Ja se tietenkin vie kaiken maailman karttojen kanssa, oikeinkin mutkikkaita reittejä. Seikkailuihin mahtaviin.

Kunhan silmät auki saa, unettomuuden sarakkeilla. Missä ei kysellä mitään, kunhan unihiekan karheudet saa pois silmistä. Minkä silmin senkin tekee, ei sitä voi sanoa urbaania viidakkoa kummemmaksi. Jossa etsitään joka päiväistä leipää syötäväksi, tai sitten tupakkien muodossa poltettavaksi. Unohtamatta aamukahvin tuoretta tuoksua, terassilla nautittavaksi. Aamuauringon tuoman lämmön mukana, jolloin aivot saisivat raikasta ilmaa. Filtterien läpi kylläkin.

 

Miettien taasen pienen aivokuormituksen jälkeen. Kuka olikaan vastassa valtakunnallisen Paratiisin ovella. Kylläkin ulkopuolella. Mutta! Silti näin nykykansan muistikuvista. Ja kukahan se olikaan ennen nykyistä portinvartijaa. Eipä ei herää hienoja ajatuksia yhtään. Ja! Kuka joutui lyhintä tikkua vetämällä ulkopuolelle tätä huikeinta mestaa, mistä niin suuresti puhutaan. Mutta ei koskaan kerrota, ainakaan aitojen toiselle puolen. Ja taasen, moniko on ylipäätänsä olleet edes vartioimassa näitä portteja kultaisia. Ehkäpä jopa turhankin tietätäväisesti. Sekä kultaisiin sanattomiin sopimuksiinhan on kuulunut..

Mutta kas kummaa! Minne katosi aikoinaan se tehokkaampi portinvartija sitten? Tietysti teorioita on monia, sitten niin perkeleen paljon. Että siitäkin voisi tehdä jopa oman kustanteen pelkästään! Mihin siis myös päätyi Juudaksen tarina? Ei kyllä sitäkään kerrota sen tarkemmin. He jotka tietävät! Ovat kyllä valveilla asiasta niin tarkkaan, että siitä vedettiin oikein pitkää tikkua! Joka on vielä kaikilla tikun vetäneillä tallella. Tikut siis. Ja keiden ”hellään” huomaan meidän nyt pitäisi siiskään, niin ikään tarttua.

Ja ylipäätänsä.. Moniko on sittemmin edes ollutkaan, vetämässä tätä pitkää tikkua. Arvuutellen peliä.

 

”Kuka pääsee mihinkin johtotehtäviin! Kunhan ylläpidät järjestystä ja kuria. Älkää kyselkö typeriä, vaan pelotelkaa heitä.”

 

Ei mitenkään mukavia ajatuksia tämäkään herättele. Kuitenkin, teoriat ovat teorioita. Päätelmät ovat päätelmiä.

”……”

Vieläkään ei kuulu minkäänlaista kieltoa. Joten! Oikeilla raiteilla mennään siis, että, jos, kuin, kunnes asetelmaan.

Missä on menty pahasti pieleen? Vai pitäisikö teille isoille valkopartaisille pukea vaipat päälle hetkeksi aikaa, ja antaa vähän äidin maitoa? Ettette ole kuin pahasia vekaroita. Isokenkäisin askelin vain etenette. Ettekä nähtävästi aina edes itse ymmärrä, mitä on juuri saattanut tapahtuakaan. Jaa… Saatatte poskianne kääntää suuntaan siihen, ettei paljoa voi vierivää lumipalloefektiä, oikeastaan paljon muuta kuin voi vaan pelätä. Että mitä tapahtuukaan seuraavaksi.

 

”Tervetuloa”, näin ensialkajaiseksi. Siis ihmisten maailmaan. Täällä ei tosiaankaan paljoa tiedetä, mitä seuraavaksi oikein tapahtuukaan. Että polkaisisiko mopo kohta tyhjää, vai voittaisiko lotossa mitä suurimman jackpotin. Arvailuksi sekin jää. Ja, siinähän se on kaikessa yksinkertaisuudessaan. Ja! Jos tuota ette ymmärrä.. Olette aina olleet mitä sammaloiduin silmin piilottelemassa jotain. Lähinnä meiltä, eikä sillä. Ei kaikkea tarvikaan edes ymmärtää. Ja JOS! Huokaisitte helpotuksesta, oli se viimeinen pisara ”hengen” tulemiselle luoksenne.. Olkaahan varovaisempia. Keiden tiet olikaan niitä tuntemattomia, keiden taas jotain ”futuristista”, tai, ”alkeellista” simulaatiotestausta. Riippuen kuka testinukseksi taasen joutuukaan.

 

”Onnea sitten muuten jokaiselle! Joka on kiinni tuossa, mahdollisessa yhdessä vaihtoehdossa. Ja pahastikin.. Tai peräti, tuplataan onnen määrä kaiken varalta”

 

Ja tietenkin riippuen, millaisessa simulaatiomaailmassa elät. Kyllä siitä irti pääsee, jos todellakin niin haluaa. Vaatii se kovasti kyllä työtä ja luottamusta itseesi. Ettet vallan kaikkea unohtaisi, tai menettäisi viimeisiä järjen hiveniäsi. Vieläkin pahemmin.

 

Kiveen lyödyt säännöt tekevät tästäkin vielä monimutkaisempaa. Ilman toistamisia tälle kertaa. Miten hekin ovat kyllä toimineet ihmisten keskuudessa. Ei täysin moitteetta, mutta toimineet oikeinkin tehokkaasti. Joten milloin lopettaisitte itsekkyytenne, ja omaan napaan tuijottelunne. Ihmiset kyllä tajuavat paikkansa todellakin nopeasti, ilman suurempia ongelmia. Tai jopa kylläkin, ongelmien kera myöskin. Siltikin! Neuvokkuus on meidän paras puolustus. Ja taasen, ketä kohtaan. Täysin tuntemattomin termein sekin on tapahtunut, etteikö ihmeitä satu ja tapahdu sitten kaiken aikaa.

Saattueiden erilaisten kanssakäyminen tietenkin, tekee tästä myös todella sekalaisen porukan, poppoon. Keiden kanssa tuttavuutta tekee itsekukin, varsinkin heidän, keiden kansa tekeekin mieluustikin tuttavuutta. Koskaanhan ei voi tietää, milloin heitä tarvitsisi. Kumminkin ojennuksia on tapahtuvi, puolin että toisin. Etteikö kukaan kuitenkin oppisi, oman pienen avun tarpeensa. Jolloin sanansaattajat jäävät ”ilmoihin” mietiskelemään, kenen kanssa ovatkaan tekemisissä.

Mutta unohtamatta.. Epäonnisimpien tanssahtelua, kun säädökset osuvat kohteeseensa pilkaten, kylläkin kivittämättä tuhoamatta. Onhan heillä, keillä se mahti olikaan viedä siipirikkoisen oikeaan suuntaan osoittamatta.

 

”Kyllä sinä sen vielä löydät.”

 

Mitä siis hakemassa, kun tärkeimmät aseet on tuhottu. Etteikö huvittaisi uusia kouluttaa, opettaa elämään uudestaan. Ei.. ei.. ei ole turvaa tuttavuutta silloin tiedossa. vain ainoastaan ”ystäviä, ”kavereita” keiden kanssa ei sittemmin, ehkäpä jopa halua tehdä niin tuttavuuksia kummempaa.

Kuten sanotaan. Ei sitä koskaan tiedä, keihin sitä pääseekään tutustumaan. Jotka ovatkin enemmän innoissaan, kuin edes haluaisi sitä olla itse edes toteamassa. Jotkut vain ovat uteliaampia, kuin kissa koskaan kykenee olemaan. Edes sitä yhdeksää kertaa.