Pois mukaan lukien, lähes taas miettien. Mitä mieli ulos päästääkään.

 

Suuret pienet erot. Siis lähinnä, miten eri joukkioita pääseekään syntymään. Ellei tietenkin, joukkopainostuksella suurella! Ettei myöskin, pieni pelko perseessä tulisi, välillä väliin tulemisin. Ja etitäänkin ryhmästä, turvaa sopivaa. Mutta, mihin asti se turvaa sitten kantaakaan, antaakaan?`

välistä pudonneet, ovatko sittemmin parhaimmilleen, yksin jätettyinä, ehkäpä myöskin.. Sitä ”turvallisinta” seuraa. Elleivät tietenkin omaa, erakon puoleisia luonteenpiirteitä.

Tietenkäänhän! Se ei väärin ole tunnustella maailmaa omin silmin, omin näkemyksin. (Mutta siitä myöhemmin).

 

Erilaisten kokoontumisten aikana. Moneenko on edes asiaa astella? Vai kävisikö sittenkin, vain pienemmälle osaa. Jonkin sorttista, ”oman alueen puolustusta”. Kaikkea ei tietenkään voi sietää. Ja jostakin, se oma jalansija on ”löydyttävä”. Vaikka! Ei sitä koskaan helpolla löydykään. Voi sen tietenkin itse koittaa rakentaa. Mut! Moniko on valmis kunnioittamaan, jotta ei jäisi se, oma jalka vain, toisen jalan alle?

Vai sitten.. Tottakai tietenkin! Kuka olisi valmis tallomaan, ja millä! Uskalluksella sen tekisi. Kun jo silloin on kultaisia sääntöjä rikottu, ainakin nimellisesti. Ehkä ei, sitten ollenkaan. Kuka otetaan uhkana, kuka joutuu paineen puserruksiin. Tai kuka määrää tahdin, ketä mukaan voisi ottaa.

Mutta jopas! Alfa-uros syndrooma. Kuten kuvitella saattaa. Ikä laittaa aivotoiminnan kyllä, mitä uusimpaan kastiin. Tai syndrooma ja syndrooma. Joillekin aikuisille pojille, ja miehille, se jää päälle. Ja jotkut hyväksyvät sen, oman pienen paikkansa. Itseasiassa, kylläkin jo hyvin nuorena. Nuorempana, kuin kuvitella saatetaan.

Unohtamatta isoa asiaa, että minkälaisesta kasvatuspohjalta, onkaan kotoisin. Mikä myöskin säteilee, heti sinne kuolemanporteille asti. Ja oletko silloin valmis, lähinnä nöyrtymään. Kaiken kansan keskellä. (Siitäkin voisi tuonnempana, vähän lisää ajatella.)

 

Mutta asiaan!

Etteikö myöskin voisi toista puolta ottaa vastaan, vaikka siitä niin paljon tiedäkään, tai ylipäätänsä kysellä. Nimittäin, Mehiläiskuningattaret tietysti! Se on harmia aiheuttanut varmasti monelle. Kysymys kuuluukin. Minkälaisiksi hekin elävät itsensä. Ja jatkuuko se, miten pitkälle elämää. Ennen kuin, on tittelinsä valmis heivaamaan. Mitä lähimpään, hevon helevettiin. Tietenkin tästä päteminen aiheuttaisi, pienen määrän närää. Joten pidetään se lyhyenä!

Kuten moni ”Alfa-uros”, kuten moni ”Mehiläiskuningatar”. Tyystin kyllä riippuen, millaiset heidän luonteensa, persoonan eri vaiheet ovat. Jotka tarvii, itseasiassa, todennäköisesti kaikilla, jossain kohtaa elämää kohtailla. Ja, läpi käydä. Sitten ei tarvitse kuin, toivoa tietenkin vain parasta. Että olisi oikeasti, mukaviakin ajatuksia. Eikä niinkään, pelon, vihan. Tai sitten vaihtoehtoisesti, ilon, rohkeuden kautta läpikäyneenä. Miten kykenisi painostuksen alla tekemään isojakin päätöksiä, päätelmiä, mitä henkisyydeksi kutsuisi. Ettei myöskään valjastuisi fyysisia oireita, kuten esimerkiksi.. Hartioiden lyssähtäessä muotoon puolustukseen. Vain siksi! Selviäisinkö tästä, mitä vähin vaurioin. Tietenkin! Elämistä koskaan helpoksi ole suunniteltukaan. Vaikka helpotuksia on maailma täynnä. Millä ottaa sen jälkeen, informaatio, kuin informaatio. Uuteen sulatukseen.

Jokseenkin vanha sanonta: Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan. Päätti esiin, ja kaikuaan huuella.

Taasen taasen.. Kumpi pahempi, ennemmin vai myöhemmin. Ja, jep. Sekin tyystin riippuu, miten sanarikas olet, itse oivallat, tai sitten vain, hyvä lukemaan. Tietenkin unohtamatta, mielikuvituksen omaa apua.. Kaikki aseet ovat itseasiassa, täysin itselläsi. Kunhan, sen, vain, itse pystyy tiedostamaan. Kyllä! Myöskin täysin riippuen, riippumatta. Oman mielen kehityksessä. Ikää katsomatta. Ja taasen päästään yhtälössä ympäri. Että, pohja lähtökohtaisesti. Mille tukipilareille kaikkea onkaan alkanut rakentamaan. Mitkä ovat perustukset, jotka pitäisivät tätä tukipilaria pystyssä.

Vanhan kansan tyyliin, vai, nykyajan ”normien” mukaisesti. Tarinoita kyllä kuulee, miten kaikki oli toisin. Mutta! Moniko on toisin nykyään. Me, vai te? Ennen apua sai pyytämällä. Nykyään! Siihen tarvitaan jonotuslippu.

Ja ei! En pilkkaa avunantajia. Kaikkihan te teette työtänne. Täysin omasta halustanne. Ja he! Jotka siihen kykenevät. Muistakaa se! Hekin ovat persoonia sisimmissään. lähes kaikkiin kysymyksiin löytyy kyllä vastaus. Mutta, mikä on niistä se kaikkein mieluisin. Ottaa siis vastaan.

Tyylinsä kullakin, miten raakaa tietoa vastaan ottaa. Ja muokkaisi niitä, todellakin, ymmärrettävään muotoon. Helppoahan se aina on kysymyksia esittää. Mutta, moneenko niistä olet itse, keksinyt vastauksen. Ja taasen riippuen täysin.. Tekeekö sillä käytännössä, niin yhtään mitään. Pätijöitä löytyy kyllä, sen enemmän ajattelijoita, pähkäilijöitä. Ja moniko painelee valtavirran mukana, Matti Tietämättömänä.

Etteikö näitä miinuksia, plussia löytyisi sitten niin paljon, kun jaksaa vain luetella.

Mutta otetaan ryhmissä oleminen. Ryhmäpaineet, henkinen stressi. olemattomista, tietämättömistä, tunnevivahteisista. Jotka nyt yksin on helppo käydä läpi, ja nimetä niitä sen mukaisesti. Ja onko ryhmä tarpeeksi ”kehittynyt” mielellisesti. Kysymyksistä, jotka on jurolle kansalle, yllättävän vaikea ottaa puheeksi. ellei! Niitä vastauksia vain, olisi kuullut muualta. Laiska on laiska, ajattelija on ajattelija, mielipiteet ovat mielipiteitä. Ja ylipäätänsä! Milloin itse keksitys vastaukset ovat vääriä?

Aivan! Tutkijat kyllä kertoisivat, oletko sitten pätkääkään oikeilla linjoilla. Itsesi kanssa, omille ajatuksillesi.

Epävarmuus, epävarmuus, ja kas, se epävarmuus. Mitä tarvitset varmuuteen? Olisiko vain luottamus itseesi. Entäpä, että jos.. ”Olenkin oikeilla raiteilla menossa”. Neuvoja löytyy kysymällä, neuvoja löytyy myös itseltä. Monikohan siis hapuilee kannettavaa otetta, pitävää perustaa. Helpoimmalla pääsisi vain, luottamalla itseesi. Kysymyksen laadullisuus, on sitten mitä on. Mutta, moniko on menettänyt luottamuksensa omalla tiellään. Mitä, kukaan, muu, ole polkemassa. Tai sitten, vaihtoehtoisesti kirjoittamassa. Ja monenko usko on koetuksella, ja, moniko koettelee omaa uskoaan. Mihin sitä kukin uskoo, on se myöskin jokaisen, täysin oma juttu.

Ellei omaa huono tuuria maailmasta, ja päätynyt silmätikuksi. Kenen maailma ”kirjoitettaisiin”, valmiiksi tallotuksi.

Nooh.. He tietävät, jotka näin kokevat. Muistakaa välillä vain palautua, yliajattelemisen paikkeilta.

Mutta, menettänyt uskon, että luottamuksen. Mitä jää jäljelle? Muuta kuin rauhattomia öitä, rauhattomia päiviä. Ja millä! Ne kummatkin saisi takaisin… Jotka ovat mukanasi kyllä aina. Koskaanhan niitä ei ennalleen saa, mutta! Kyllä ne muokkautuu, parhaakseen näkemällä tavalla. Että selviytyisi jokapäiväisestä elämästä

 

Rimojen alta voi aina juoksennella. Entäs sitten, kun jokin rima, tuleekin ylittää, että voisi jatkaa matkaansa. Ja mihin asti on valmis menemään, että tuntisi itsensä vieläkin typerämmäksi.

Valintoja, valintoja. Ja he jotka ovat keksineet sen, ”mieluisimman” reitin itselleen. Ovat kyllä myös niitä Hannu Hanhia. Ja sitten toivotaan taas parasta. Että on löytänyt ne oikeat kontaktit, keille voi soitella, että typeriään ilmoille heitätyttää.

Kaukaa haetaan sen suurimman osan ajasta. Etenkin myöskin, harmaat aivosolut olisi taasen pamahtanut. Viimeisen ylikuumenemisen jälkeen.

Ollako erakko, ollako sosiaalinen persoona. Eikä vaihtoehdot kovinkaan helpolla lopu kesken. Ja he! Mistä löytäisi niitä ”parhaimpia”, ainakin mielenkiintoisimpia ajatuksia. Mitkä olisi suotavaa julki tuoda, kuin vaihtoehtoisesti jäädä niitä yksin puimaan.

Eri ongelma, eri vastaukset, eri kysymykset. Mutta lähtökohtaisesti, lähtökohdat ovat samat. Jos tuppisuita monia, elää kaikkien keskuudessa. Tietenkin.. Oikeat sanat, lauseet parret, Ovat myös suotavia löytää. Ettei liian vaikealta keskustelut kuulostaisi. Tai miksei myöskin, henkilökohtaiset ajatusmaailmat. Ja jos silloin! Ymmärrettävien sanojen olemattomuus, on mitä yleisintä.

Voihan tähän väliin esittää ajatus, mitä kukin on etsimässä. Ja! Onko etsittyä löydetty? Kysyvä ei kuulemma tieltä eksy, ja niin edelleen. Vanhan sanonnat ihanat.. Ja, ja, jep.

Pikkuinen hyppy takaisin päin! ”Välistä pudonneet” Elikkäs, ne näkymättömimmät. Ja käänteisesti ne sosiaalisimmat persoonat. Kummat ovat niitä yksinäisempiä, loppujen lopuksi. Ehkei myöskään välttämättä kukaan. On vain yksi monista vaihtoehdoista, ja ovatkin vain hetkiä elämästä. Elämyksen arvoisia, tai ei. Kuljeskellen omia teitään.

 

”Miksi nöyrtyä?”

Eihän se mikään pakko tietenkään ole. Taistella saa, ja pitääkin! Kaikkea turhaa vastaan, mikä estää mielen kehitystä. Älyämisiä syntyy silloin, senkin edestä.

Yksinäisten viisas vuori löytyi jostain kumman nurkan takaa. Mikäpä sinne kuin kävellä vain istumaan. Ja törmätä heti perään, viisasten pilveen. Missä voisi esittää kysymyksensä esille, jos vain suinkin haluaa.

Suvaitsemattomuus kyllä, kannattaa olla juuri silloin heivattuna, lähimpään alamäkeen pyörimään, kohti pohjamutia pohjattomia. Kaikenlaiset käyskentelyt myöskin, saattavat ilmeentyä pieninä sivuoireina.

Kuten aikamatkustelun jetlaggeihin sisältyneitä, paskamaisia. Viisaimpien ajatusten katoaminen. Mutta! Kaikki oleelliset ajatukset kyllä palaavat aina oikeina ajankohtina takaisin. Heitetyn bumerangin ehdoin, tietysti.

Ja mitäpä suureksi epäonneksi! Kyllä ne parhaimmat ajatukset kannattaa, ainakin koittaa laitatuttan talteen. Muotoon johonkin, katoamattomuuden välttämiseksi. Hitto vie.. Jos vie. Kun palaista punaista lankaa otti ja katosi.

Missä sitä mentiinkään, ellei ajankohdalla päivää. Auringon lämmittäessä keskipäivän korkeimmalta mahdolliselta huipulta. Ettei luonto paremmalta näyttäisi, kuin luonnonvalon armoilla. Kyllä se joskus! Risukasa muuttuisi kotoisaksi, oikeinki oloisaksi.

Etteikö askelluksilla tule kuin, Oikeinkin mieluisat maisemat vastaan. Mitä kohtailla. Joku on väitettävästi sanonut, että matkailu avartaa mieltä. Mikäpä sitäkään on kieltämään. Kunhan! Muistaa vain silmät  auki pitää. Niin kyllä silloin viimeistään pitäisi parhaimmat ideanpoikaset, tulla löydetyiksi.

Oraakkelikin saattaa ja ottaa äänensä kuuluviin. Vain siis jos, sellaiseen pääsisi törmäämään. Ovatko hekään sen fiksuimpia, tai typerämpiä. Ja monikos talsii vielä tietämättömien mielillä etiäpäin? Ennen kuin tajuavat mielensä suurimman annin. Mitä voisi loistokkaasti hyötykäyttää. Ja moniko on tajunnut sen, jo paljon kauemmin. Oikeastaan ennen, minkään ajanlaskun alkua.

Tai milloinka, aikaa on edes laskettu. Ketkä siis saavat, ketkä siis joutuvat. Elämään ilman, tai kanssa ajan. On se terminä todellakin eri. Riippuen mistä vinkkelistä sitä katsomme. Tyypillisesti se menee ”kellon” ympäri. Joillekin se vain on.. Jotain, mihin heidän valtakykynsä loppuukin! On siis olemassa jotain, jonka kontrolloiminen vaatiikin astetta isompia sanoja. Käyttääkseen sitä ”oikein”.

Tai sitten unet mahtavat! Mitenkä tuetta persoonia ilman hajoamisia, tai tarvetta hajottaa. Kyllähän sekin on jokaiselle eri. Näkeekö unia, vai pelkkiä painajaisia. Ja jatkuuko moinen koko elämänsä, kokonaisuudesti. Pelkässä valvetilassa kammottavassa, vai hienossakin paratiisissa.

mitenkä sitten edetä, kun Pahan katsot silmästä silmään. Ja Hyvän joutuu tyytymään omiin olotiloihinsa, ettei välttämättä kykene enää paljoa auttaan. Vaikka, saattaisi se tehdä kaikkensa, edesauttaakseen. Pahan edestä pois.

Mutta! Mitkä ovat niitä tahoja, joita joutuu ”silmin” katsomaan. Ja välttämättä! Ole edes mistä sanoin kertoakaan. On vain joku, jonka Pahan voisi aistia. Kyllä ne toteavat, kun kylmäin väreet menevät pitkin kehoa, luita ytimiä myöten. Pelkästään kauhun tunteen vallassa. Ja siitä irti pääsemiseen. Tarvitaankin niskalenkki, jos toinenkin.

Aiheeseenkin voisi välillä palata, palalla pientä punaista lankaa. Ettei taasen valtit ottaisi, ja muualle huitelisi.