Sammakkojen hyppiessä lumpeelta lumpeelle, vaanien krokotiilien tavoin sudenkorentoja epäileviä. Notkuen korsien varsilla siipiään kuivamassa. Kuoriuduttuaan, puhjettuaan! Täyteen elämään

 

Pohjantähden loistaen vain poissaolollaan. Vesisateelta loppuessa sopivasti viimeinen pisara, ruvetaan ristiinnaulitsemaan sudenulvontaa niille kuuluville kukkuloille. Tutun lammen ympäröimälle saarekkeelle. Katsellen tyhjän täyttymistä neuvottomana.

 

Uhrauksia, paitsi että! Lisää uhrauksia. Mitä siitä taas menikään? Tavattujen kanssa kommunikointia. Älä siis luota kaikkeen, tai ei mihinkään!

 

Hämärtynyt ilma nouseva usvan muodossa, siirtyy varjostamaan harmaata tuhkaa. Kun et ole siinä, menetkin tässä. Harppaus.. ..harppaus.. ..ja stop! Taukoa paikallaan pyritään. Kopinan käydessä tasatahtia muiden marssissa. Toivoton taival, jääräpäisyyden reppureissulla. On demonien metsästyskausi avattu uudelleen!

 

Kunnes melodian kimmoke napsahtaa keskelle, otsalohkojen väliin. Kovat panokset siis tällä hetkellä! Auringon sammuttaminen kohteena. Pitkääkin pitempi sekunti, pysähtyy sen jäljillä.

 

Osanottajia on sitten jokaista sorttia. Vauhtia vain lisää… ..pieni vetoo.. ja hoplaa! Yli mennään heti tuhannen salaman voimalla kohti lähintä kiitorataa. Ihmekös että kevään tuloon meneekin enemmän aikaa, kylmyyden ollessa täysin omaa luokkaansa. Uniikki tämän hetkisille sukupolville, kun uutisankkuritkin sille nauravat. Kulissien takaa löytyykin tietenkin omat inside vitsinsä.

 

Mitenhän ne katoaisivatkaan? Tiemäisiä on niin monia, Mutta ei koskaan yhden yhtä mieleistä. Anneta kenenkään asuttaa mitään, mihin eivät kuulu.

 

"Avaruus läpipääsemätönkin – jäntevän pehmeälle alustalle, kun laittaa pään." Mikä nyt tottakai, herättää omat ihmettelynsä. Tänne kun tultiin, mennään sitten. Miksi hyvää kieltämään, voidaan se sittemmin kiertää

 

Törmättyihin, tavattuihin, toisilta tuotua, hyväksyen, jääkööt matkasta. Aina ja nyt, mennen tullen. Katoavat sinne mistä ovat tulleet, jääden sille tielle. Moikataan kun tavataan! Jos ei.. ..jatketaan matkaa.

 

Jälkipolvien kasvaessa toiseksi. Milloin jää muumioituneet taka-alalle? Sarkofagien löyhkää kuumotellaan. Mennään ympäripyöreästi, tikulla tökkien rullaan käärittyä ujostellen. Palapelin palalta kootaan kokonaiskuvaa karmaisevaa. Mielikuvituskin koetuksella.

 

Tietämystä sekin, tottelemattomuutta myöskin haennan perässä. Tarinoita kulissien puitteissa, rakennelmat muuttuvien, mutta minkä mieluisan? Jossa kalastellaan, tirkistellään, tehden tekoja. Hekin! Jotka kuvittelevat.

 

Harvemmin tähän päivään mennessä, mikään on mennyt täysin suunnitelmien mukaisesti.

 

Siis mistä kohdin leikkaillaan suuruuden hulluja neroja poikki? Yin Yang erilleen revittynä, suikaleina ihoa pitkin. Paha eroaa tasapainostaan suunnattomaksi. Missä kuka vain menettää otteensa siihen. Jääden äärimmäinen vastapuoli.

 

Ihme että ymmärrys ollut täysin loppunutta kaiken aikaa. Vallan askeleissa unohtunut, muiden asukkien tavoitteet. Katoaa valitettavan paljon kaikkea sellaista, mikä varmasti tulee ärsyttämään. Ettei järki riitä sellaista kuvailemaan.

 

Ojasta aallokkoon surffailemaan kahden näkemistä, niiden valtataistelujen tiimoilta. Vieden kaikki tarpeisto sinne, minne rähmäkäpälät, tai tahmatassut eivät yllä varvistaan. Päivänselväähän se on, että ahneilla tulee aina olemaan viimeiseen hengenvetoon asti, se paskasin loppu.

 

Harmina vain.. Sellaista ei ole! Joissakin tilanteissa myös.. Mitään turvapaikkaa, siis ei taida olla. Tämän nykyajan mukana. Sinällänsä hyvin omituista... Todella pimeäin hämäräkin, on turvallisempi. Verrattuna valon arkuuteen.

 

Sallitaan, sallittakoon Keskitys keskelle kaikkea. Ken kopin kehtaa ottaa, juoskoon sitten niin perkeleen lujaa. Jokainen voittaa ja häviää kaiken, mistä ei ole muistanut luopua. Samalla.. silmä silmästä, hammas hampaasta. Vanhat sanonnat ihanat.. ..vetäköön vain perseeseen sellaiset. Hiljaisuuden ollessa, mitä on..

 

Laskennan tullessa, ollaan laskuissa pahasti seottu. Ettei siinä ”ken” Kehtaa koppia ottaa. Milloin pitäisi? Kun ”aikuiset” niin väittävät. Olkoon hyvä oppi niille, jotka toista väittävät. Ja tapahuhtavat muuta.

 

Kynttilöillä valaistaan polkua näkyväksi. Mitä ovat olleet sytyttelemässä, muutama hassu sukupolvi edellä. Heijaillaan edestakaisen sisäisen kuolion kukkaan puhkeamista! Uutta ilmaa rikastetaan siellä, missä viimeisiä viedään.

 

Syitä? Hyvinkin helppo. Kenties ”Peili?” Ehei.. taasen.. Annetaanko tapahtua miljoonavuotisia tapahtumia, minne ei käsi yllä.

 

Ilmavirtausten mukana lepattavat tarinat! suhtautuvat loogiseen, käänteispsykologiseen peilimaailmaan sopeutuviksi. Kuka leikkii ketä, kenen hiekkalaatikoilla. Mikä kaavi toisten paskat?

 

Kuten majakka välähdyksineen, siellä se on, ei voi kieltää. Muttei ole enää. Valteilla pelataan, mitä keräät?

 

Inhimillisyyden rajatessa tietä, auratessaan näkyväksi. Väitetysti hiljentyä, ja edetä vähin varoin kenties?

 

Hiekanjyvä.. hiekanjyvä hyvä.. Tiimalasissakin on omansa, nätisti sulatetussa mitassa. Häkissä pois muitten tieltä. Siltikin saattaa tapahtua…

 

Rytmi pysyköön yllä, vankina kaikessa. Eipä vaihtoehtojakaan sen enempää ole. Vasen, oikea, suoraan taakse, viistoille. menevät suoraan pientareille.

 

Lintujen jäätyminen kesken ilmalennon syväjäähän, sirpaleiksi putoavat maahan sulamaan. Atomitason hapokkaasti luikerrellaan. Käärmeen yhä hymyillessään kielellään. Joka toistaa vain omaa kuolemattomuuttaan, halulla kasvattaa siivet. Sopivasti vastaan tulevan pyörremyrskyn aiheuttaman ilmaliidon pidentämiseksi.

 

Varjokin seuraa varjonain. Milloin varjo seuraa seuraajaansa, tai miksi? Mutta mihin häipyi kaverukset seuraamaan seuraajaansa. Hautakammiot huutavat tyhjyyttään, kylminä väreinä maiskuttavat. Haukotus meni jo, hengitit kylmää ilmaa siis. Olkaa hyvä ja poistukaa.

 

Hmm.. Älkööt vielä kaikotko! Katkonaisten viivojen välit voidaan heittää hyvällä suoraksi. Paperi loppuu jos loppuu. Puuta kyllä löytyy vielä, pieniä plantaaseja niitettäväksi. Spiraalin muodostuessa leveältä kapealle, vaipuen soikeammaksi, sulakaksi sutjakkaaksi. Hulavanteiden pyöriessä lantioilla.

 

Kuuntelemalla ilmaa, täyttyy myös tyhjästä. Kaltaisia tulee harvemmin ja harvemmin vastaan. Ojiakin saa kahlailla, silloin järjettömyys vallitsee. Menemme minne vaan, jos tie ei sitten päädy minnekään risteymästä. Ainoat jotka eivät voi valita suuntaansa, sen paremmin. Kuten suurella toivolla. Ja pyrähtäen pieneen juoksuunsa. Ketkä perässä tulevat, tietävät tulleensa.

 

Joukkohysteriaa koetellaan. Voidaan ruveta hyppimään, voitonriemuisasti tasajalkaa, aivot piikissä tuulettumassa. Välistä mennään sen verran pujotellusti, että pikainen vauhdikas dieetti avitti edes vähäsen.

 

Ei kaikkea tarvita, lähtölaukauksen kaiun tullessa vastaan. Mantereen puolesta välistä. Edeten matkaansa kutsusta, innolla odottamassa. Minne kirkkojen kellot pysähtyisivät, soimaan, muistelemaan.

 

Absurdia kyllä. olekaan pyöreä muoto tuttu. Vain kulmia mihin hankautua. Nojaillen seinät matalaksi, tanssitaan lattia vituiksi, levitellään tärpättiä tahroille.

 

Aika ajassa ajattomuutta, käsitteiden muuttuessa, termien vaihtuessa toiseksi. Puheentasolta ajateltaviksi. Pihalle heitetyn turhan aatteen vuoksi. Mikä tarttuikin lujempaa kiinni, tasatahtiin lautasia hakkaavien apinoiden tyyliin. Rytmitys kiihtyy tahti tahdilta, uudelleen ja uudelleen motitettuun muottiin. Missä voimme jättää kysymyksen oivallisen, vastauksia täyttämättä. Muita shokeeraamalla.

 

Täyssuojus siis sateenvarjona auki. Lokaa tulee ja nimittäin paljon. Tunteina olemattomilla, täysin mitätöidyillä. Tiedonkeruun suuressa operaatiossa. Kieroutunutta umpisolmua avatessa. Alkaa avaruusaikaparadoksit repsahdella, todella antimateriastisella tavalla käymään, huumorintajun päälle.

 

Selityksien makua syljessä, mitä se suuhun tuo. Mitä vältellään, paitsi pisaroita vesisateessa, suu avoinna sitä huuhdellaan.

 

Miten kävikään kun kaikki halusivat osansa, ja kadonneet sen sileän tien. Olemalla koko ajan vain omituisempi. Valistetaan valitut vailla valintaa ”valintojen” kautta. Missä oletkaan?

 

Se on ajatus, se on tunne. Sitä kannetaan aina myös mukana. Soveltakaa parhaaksi näkemällänne tavalla. Vastakaiun ollessa myös sen mukainen.

 

Tuhoutuneiden sielujen tapaan.. Riittääkö vie vietäväksi päättyväksi, päättymättä päätymiseen. Ilman turhia yliampumisia.

 

Näin kuvio tulee saamaan piirteensä esille vihdoista viimein! vaarallisilla karikoilla seilaaminen.. AHH!! Tätä autuutta mailla halmeilla. Eikä toisella puolen ole kuin nätti pieni paratiisisaari.. Hitaasti mutta varmasti purjeet ylhäällä mennään. Hiljaa hyvää tulee airoilla tökkiä kiviä pitkin.

 

Mikähän kaiken korjaisikaan? Hallinta hajonneina, täysin sekalaisen ”kunnian” mukaan. Kertookin kortit siten, ettei enää kannata. Hatut päältä viedään välittömästi, huput, huivit. Kapellimestarin konsertoinnin pyörityksessä mennään, villeillä asetelmilla.

 

Viedään ne mitä on vietävä, tuhoten loput kuulasateiden alle. Liekit kyllä sammuvat hapettomuuteen aikanaan.

 

Hymyn piirron huomisen aamuin. Kellojen kellahdellessa, viisaiden sanoin katoavasti. Heilurit heiluvat, tumpit lentelevät. Haetaan kaukaisia, ketkä eivät mukaan kuulu, sen enempää lähellä olevat, tai siitä välimaastosta.

 

Välttämättä kaikkea ei kannata särkeä, tarkkaan kuulostellen askelia ja kolahduksia. Joillakin takaraivo kipeytyy, terävissä kulmissa täysin uuteen muodottomaan. Edes sen arvoisesta.

 

Selittelyjä kaivataan tohinan keskellä. Missä nyt, aivan jokainen ”menetti otteensa”. Pitääkseen kiinni.

 

Neliöin pöydän antimissa paikat vaihtuvat tiuhaan. Muonatkin ovat sen mukaiset, kun kaivellaan rastia oivaa. Minne sen on aikoinaan merkannut.

 

Kolmivarpain tuolia liikutellaan mahdottomuusteorioiden yhteentörmäyksessä. Huoneiden kerrokset kavuttuina katkoneiden kynsivallien, teräviä reunoja pitkin. Filosofian ja psykologian mahdollisia yhteensopivuuden toteamisen löytämiseksi.

 

Maailmojen välejä seikkaillen, milloin milläkin välineellä. Minkä vain sattuu käsiinsä saamaan. Ja perkeleellisen isoja kapistuksia löytyykin.. Vieläkään tiedetä kaikkia huoneita, mitä ne sisältääkään. Turha sitäkään on odottaa!

 

Nopean rahan palaminen raiteita pitkin, monien kirjojen kera.. Algoritmit kaavoineen termeineen hyppivät tutkitusti uusissa haasteissa. Kiertokulun hiilijalanjälkien peittämiseen, edes vähennykseen. Toteutuskelpoisin ideoin koitetaan kehittää, suurimman osan ajasta

 

Kyllä sen huomaa kyltistä missä lukee, ”Et voi erehtyä”. Jolloin voimme huutaa mitä iloisin mielin.. MITÄHÄN VITTUA NYT!!

 

Onnistuen siinä kyllä! Pitkän suunnittelun jälkeen. Ajattelemattoman kauden kohdatessa Tiedon ja informaation määrä pitää kaksinkertaistaa. Suhteessa sisäistettyyn ehdittyyn uudelleen lukemiseen. Tunteena elämyksellinen saa mörköjahti mutkia matkaan.

 

Hymyillen hupia suunnatonta, mihin ei monella ole osaa eikä arpaa. Tehden tuttavuutta sellaisten kanssa, mitä koitetaan parhaillaan selitellä uudemmin, ennenkuulumattomin tavoin. Missä sivutaan hyvin pitkää kiertotietä, oikoreittinä käyttäen.

 

Silmän kaivaminenkin on porattua, murtuneita mieliä. Henkeä salpaavaa kuppausta. Äärettömyyden paradoksaalisuudessa. Rullat rullaavat, vedot venyvinä. Aurinkojen paistaessa, laineet olivat lyöneet kylkiä.

 

Pitkä kaavahan siitä syntyy, kun pitkin juosten kusten menee menojaan. Mutta mitä parhaimmaksi onneksi, sitä ei tarvita yhtään enempää… …jalkoja kuin käsiäkään… …pään leijuen omiaan… … kropan ollessa tunnoton…

 

Olemassaolon edellytyksinä, Eubulideen paradoksi nakuttaa tikkaansa. Miksi edes harkita vaikeamman kautta? Kun alitajunnan nakertajat ovat tehneet turhaa työtänsä. Haennan ollessa tarkkaa, onko tietoa vai ei, Illusorisesti olemassa. Hyppyä tuntemattomassa. Vahvalla keholla, pelkässä hiljaisuudessa.

 

Kuivan kauden pisara saattaa pahimmassa tapauksessa hukuttaa kaiken allensa ilman ennakkovaroitusta.. ..Lietsoen paniikkiaan aaltomaisella liikehdinnällään.. ..Luoden samanaikaisesti lumipalloefektiä järjestelmällisesti kauaskantoisin seuraamuksin.. ..tietäen mahdollisuudesta muuttaa tapahtumia toisenlaisiksi.. ..tekemättä yhtään mitään.