Väsytetään pirteimmät, herätetään kukkujat. Käännetään peilit ylösalaisin! Vältellään oikeaa, suunnistetaan väärään, suunnitellaan vituiksi.

 

Kielipiteitä aivottomia takomassa yhteiskunnan mutantteja. Silmälaput kourilla menevät menojaan nauttimaan iloisen kupin kuumaa juotavaa. Silmättömin ilmeineen muiden luokse.

 

Viimehetken loppujuoksut juuri ennen pilkkua. Viimeisen biisin kohdatessa tekeekin mieli juosta kahta nopeammin! Ennen kuin sisuskalut ovat keittyneet kannibaaleille lähes täydellisen mureaksi.

 

Silkkaa saastetta näppien nuolemista. Polton pullojen lasinsirpaleita sormissa. Kääreen tipahtaen juuri refleksien aikaan, ja kasattu kokko palaa vihdoinkin.

 

Astraalieläinten huutaessa kutsuaan. Heittäydytään vallan vallattomiksi mutkaeläimen tavoin. Hekin vain pyrkivät näkyville kuuluville omissa elementeissään! Itseensä sisäistämisen nähden suhteessa elämään. Helppoa tutkiskella, eipä niin hyväksyä. Silmillä tee niin yhtään mitään.

 

Etteikö väärin kyetä arvaamaan. Paljastivat ennen kaikkea liian aikaisin itsensä kaiken heijastumana!!  Heräten vahingossa kaikkialla. Unohtamatta puun tiheyden hengittävyyttä. Tuhdilla häipyvät, sakeana palaavat.

 

Harppaillaan askelilla.. miinakentän lukemattomia suutareita. Kellotapulin natisten liitoksistaan. On laskennan perässä muutama lovi tehtynä tikun vartta pitkin. Symbolismista ei voi erehtyä, mitä kaikkea se pitääkään sisällän.

 

Kasvaa tuon tuosta sideharsoa. Liitetään yhteen kummajaisia. Arvetkin voivat jäädä, tellukset katoavat. Katoavana paloivat.. Kolme, neljä, viisi dimensionaalit. Joulupakkasten sisällä. Tehneen tuttavuuksia, vuorovaikutuksin ilmaan. Ympäristöä tutkiskellen.

 

Missä menikään puhuttu maltillisuus, kun mitään ei tapahdu, mitä ei voi sanoiksi pukea, eikä korvakuulolla kuunnella? Varsinkin hyvin tutun huppupäisen seisoskelemassa juuri siellä missä pitääkin, selän puoleisella. Turhaan kolistele metalleja yhteen, sävelestä voi jopa erehtyä.

 

Ulottuvuusportaalit, toisin sanoen ovet aukinaiset. Ilmiöt ilmeelliset, on ajanpaikkoina sekoitettuna valmiiksi. Mihin herää arveluttavia kysymyksiä..

 

Jotkut osaavat odottaa liian… …liian rauhallisesti… Vaihda suosiolla muutamia sanasia. Sitäkään kiellä kukaan. Kuuroja on nimittäin harvoja tällä puolella.

 

Tämä niin kutsuttu villi luovuus. Tuo ”hauskan” tavan kohtailla noitarovioita.

 

Milloin omistajiakaan on kiinnostanut mistä sielukkaat ovat tulleet. Arvon lasku on jo tiedetty, käsi pitkällä odottelemassa. Venytellen lanttia haisevaa, tehden selväksi jo väitetty. Olkaa hiljaa! Ja istukaa niiden pinojen päällä mitä jo on!

 

Kannattaa kuulemma sulkia jotain myös perässä, ettei sitäkään voi kuin ihmetellä mukana. Triplaseiskan lisäksi hyvää pelionnea! Onnenlukuja tähtien, pikarien muodoissa. Etteivät toiset tule perässä korjaamaan satoa pientä.

 

Oikein äärimmilleen kolkuttavalle ovia availlaan, eikä kysyvä tieltä eksy. Saati ohjaaminen. päästää vaan. Hyrrävoima pitää huoletta kiinni lantion pohjalta viimeiseen asti. Vauhti voi olla sokaisevaa, mutta nautinnollisinta… ..jotain.. ..jotain.. Itse koettavaa.

 

Minne kaikki taas menikään? Ellei kaivosta täysin pohjattomaan kuiluun, turha edes pyrkiä etsimään. Pysyttele sentään tiellä mikä tuntuu ikuisemmalta kuin koskaan aikaisemmin.

 

Selitellään miljoonatta kertaa. Ei sen vaikeampaa pitäisi olla. Kaikki ei edes pysty, pysyä pystyssä.

 

Pieni pimennonlento parveilee, muttei tunteena omana. Huhuilut huhuiluina! Kehotukset mistä, ja mitkä puhuvat. niitä tottele, missään nimessä.

 

Askel kerrallaan laskeudutaan tasolta tasolle levähtämään. Yläpää jääneenä näkyvistä, ropissen pala palalta pois. Suunta nyt on aina helppo valita, siitä yhdestä ainoasta. Muistakaa vain virvatulet! Eivät he valaise ollenkaan. Loistavat vain itseään omasta ilostaan. Varokaa myös reunoja! Kun kaiteita ei nyt ole missään. Siivoojakin päätti vahata lattiat viimeisen kerran.  Liekö saanut edes palkkaansa.

 

Eikä edes yritetä, vai kannattaisiko? Musta, valkoinen, punainen, sininen, vihreä. Siihen vielä muut vastaavat. Tajuten aivojumitilan parhaimman hyötysuhteen. Kuka uteliaisuuttaan kyyhöttää?

 

Lyhtyä piiloon ja kepillä tunnustelemaan. Hönkäyksien hipoen kummaltakin puolen korvaa. Hengitysten yhä löyhkätessä paatuneelle, ja miltei lämmittää. Mitähän sitten vartovat, vartioikoon rauhassa. Harvemmin siellä on ollut mitään, millä tekisi mitään. Ainakaan hyödyllistä.

 

Hajoaa plasebon vaikutuskin tyystin, kun sen hoksaa. Tulevaisuus tuo tullessaan vain tulevaisuutta. Turvattomassa paineli menemään, mielikuvituksen sarakkeita.

 

Palanen unta, ja mieli muuttuu täysin ymmärtämättömäksi. Yliajattelun hyviä puolia!

 

Tunnistavat kyllä hajun ja häpeilevät, ulinasta ei voi erehtyä. Rauhattomat energiat pyörivät! Tahdin silti pysyessä harkittuna, verotus on sen mukaista tuttua läpikäytyä kamppailua. Sota ikiaikainen, taisteluja silti voitettuna puolin että toisin.

 

Monet menevät porsaina tai lampaina. Miksei sutta sitten näy, kun on laumaeläimestä kyse. Väitöksiä voidaan kirjana tulostaa, kun katseille ei nähtävämmin voi karata. Mille nauretaan, kun läpi katsotaan?

 

Eikä paljoa aikailtu. Telojen äänet moninkertaistuivatkin huomattavan, isommalla joukkomelulla. MUTTA!! Yksikin väärä reitti, ja rupeaa käryämään muutakin, kuin sula metalli. Edes isompi määrä rautaa ei takaa, että jotain oleellista tapahtuisi. Välttämättä ei edes kannata… Äääähhh…. Vaihetaan suosiolla aihetta.

 

Minne peilataan peilit tyhjässä, josta on paha nyhjästä. Kuvittelu ei riitä, usko revittynä piloille. Mitä silloin yritetään?

 

Sen enempää kujia korttelien varsilla, missä kissat naukuvat koirien murinoille, itsemurhajänikset koittavat jäädä autojen alle. Jaaa…. Sorsia ei kiinnosta vittuakaan. Kaakattavat vain ghettoreunoilla hukassa kaikesta.

 

Lupiako etsiskellään, kyselläkkin saatetaan. Kiviä, pikareita, runsaudensarvia, pandoran lippaat, uteliaat etsijät. Legendoja, urbaanisia tarinoita, toivomuksia, kiinnostuksen toteamisia, vastaan tulijat. Haasteellisuutta tuoma näky vain. Nopeat kirjeenvaihdot tulevat, tekivät, poistuivat.

 

Pyssyt paukkuen voidaan hetki elää nostalgian lumoissa! Harmaa laatikko, oranssi pistooli, hemmetin sorsat puskissa. Ja se vitun koira kikattamassa epätarkkuudelle… Perkele vieköön.

 

Väliräpyt saavuttavat teoksia. Kenties testaavat, kenties tahtovat. Ehkäpä pelkkää samaa vittuilua. Irti pääsemiseen miten toivoa. Loppuuko ideat joita koetella. Asetetusti kuiskaillen jotain epämääräistä. Annetaanko asioiden tapahtua, vaikka tieto tulisi salamaakin nopeammin?

 

Yhtenäistyminen hengessä mukana. Huolettoman heiluminen sekoittaa ilmaa muille rentoutuvaksi. Tosiaankin pitäkää mielessä.. Marmori on sitten liukasta vahatussa muodossa! Kuinka siistiä se olisikaan sluibailla kulmat alas. Ainoana vain. Kierreportaiden logiikka ei mene suorassa laskussa alas. Palotikkaatkin puuttuivat kiinnikkeistään.

 

Myönnetään.. myönnetään.. tulevaisuuden pelottaessa. Ja niin pitääkin. Tauotetuilla miettimisillä, yksinäisyys vähiten. Jos heitetään ajatusmyssy suunnaton pois päästä. Vastauksia etsiessä, ketkä sen sallivat? Osittain turhauksia se päälle lyö.

 

Jaksaisiko koittaa harkita roikkumista sivulankkuja pitkin hengähdyspisteille, Menojen ollessa sen mukainen. Huoletonta? Tiedä sitten vittuakaan.

 

Vaistot lujemmin kiinni toisissaan, mihin he karkaisivat, onko niitä ollutkaan? Todella tarkaksi menevät laskelmoinnit, miten erotella jokainen toisistaan. Sekaisin menneissä maailmoissa, hyppivät hylkeetkin lentävät. Mikit särisevät, kuten urkujen soivien. Sekalaisia lajikkeita löytyy sieltä että täältä.

 

Värien loisteita jää mielellään hautomaan. Käsin kosketeltavaa muovailuvahaa, tummien laikkujen peitossa. Rapsuttakaa pahimmat pois pienellä hinkkauksella, ja âvot. Virnuilla voi aina. Mikäs sen mukavampaa hauskanpitoa ajantapon muodossa. Haetaan vain hyvin kaukaa, suurempaa osaa ajasta.

 

Pallot pomppivat, ja villinä pyörivät. Ei niitäkään ole kuullut, menevät menojaan. Kohdatessa kolkka kalahtaa.

 

Vedetään lipastot vikkelään auki. Ja kaikki roina sivuun niin perkelee nopiaa! Homehtuneet paskiaiset Tietävät mitä tehdä. Apujoukoilla erilaisilla, mahdin ollessa sen mukainen.

 

Kirouksien ollessa vallallaan suuntaan, että ei minnekään. Kirkkain silmin todeta, löytäisikö näkymätöntä.

 

Lähtökohtien vaihtuessa uudestaan uusiksi kyselemättä mitään. Jopa labyrinttiin suunnattomaan, minne ei kannata haahuilla. Nurkan takaa ei välttämättä tule vastaan toista käytävää. Varoituskylttien ymmärrettävä uupuminen laittaa raapimaan päätään. Ansaluukut, umpikujat, sun muut seikkailijat sen sijaan. Tulevat hyyvin tutuiksi.

 

Ken loikat ottavat, kykenevätkö siihen? Piirustaen seiniä pahemman kerran, kannattaisi vain jättää tekemättä. Leikit leikkeinä, napit nappeina. Arvata saa, osuuko oikeaan. Iskostuneet sikseen! Mitä vailla ovat, mihin ei saa kaipausta. Millään tunnetulla tavalla.

 

Olepa sitten risteyksessä missä kukaan ei osaa mennä sääntöjen mukaisesti, sanomattomalla verisinetillisellä sopimuksella. Turha edes yrittää luikerrella irti otteesta olemattomasta, tyhjästä nyhjätystä. Tukea saa, ja pitääkin ottaa.

 

Ripautetut roikkumassa, mikä kilinä pitää mielen avoinna?

 

Piilotettujen painelaattojen käynnistäessä mielenkiintoisemmat mekaaniset rattaat pyörimään, toinen toisia vasten. Surullisilta ääniltä ei myöskään päästä säästymään. Villien visioiden peittyessä skenaarioiden huppuun, ajatusmyssyyn aukottomaan. Tietämättömyys tekee tuloaan. Tai siis… …teki jo… Muutaman hassun tovin taaksepäin.

 

Hyppii pimeys silmillä tiedostamatta.

 

Kaikkien hälytyskellojen pärinät rupesivat soittamaan, viherpuna mellakkaansa. Näkymättömän paistattelemassa edessä, keimaillen valokeilassa soidintansseja vaihtuvia.

 

Pilaantuneet seokset valuvat, mitä taasen sisältääkään. Ei se uppoa, kestää kyllä. Mutta millä mentaliteetilla olikaan taajuusmuuttuja hukassa.. Karkuun ei pääse, tai miksi edes yrittää?