keskiviikko, 18. syyskuu 2019

Kirottu enkeli. Kirottu maailma: Luku 2

Kaiku haikuu pitkin tantereita, että ei päänsärystä näytä tulevan loppua. Kun joku päätti oikein suunsa kerran avata, olet kuin Pandoran lipas konsonaan. Saisitko edes sanojasi ladella.

 

Kuvain mahti täydellinen. Tee suoraan muu, tai kaksi. Huitase paha sen mukana. Vaihtokauppoja ei harrasteta, eikä tiedettäisi edes mitä panostaa. Vai olisiko edes mitään panostettavaa, Jota alkumaksuksi voisi sanoa. Onhan kaikelle hintansa, jota ei voi maallisuuteen verrata. Voisihan sitä katinkullaksi kutsua, lähinnä maallista ainetta.

Hiljaisuuta luodessa, kannattaa muistaa muiden mekkalat, tai oikeastaan, melusmogien laatu suhteessa haluttuun toivottuun saavutettavaan lopputulokseen päätyen. Eikä sillä, vaikka ilmapiiri olisi mitä hyväksyvin kaikin mahdollisin keinoin. Mutta missä se sitten olikaan, se kaikkein pahin möly, mitä vastaan saattaa ikinä tullakaan. Tai ennemminkin, kuvitellen kuunnellen. Mutta ai että sielun rääpäisy saattaakin viedä karjaisulla tärykalvot mukanaan. Ettei tinnituksesta näytä tulevan edes loppua.

 

Ei ole ei helppoa kaikilla vastaankuulijoilla, sielukkailla ilmeentymällä. Kun isot kihot päättivät ja ottaa suutahtaa. Kerrankin. Miten se menikään, kun hermoja ei saa menettää, tai edes koittaa näyttää. Vaan! On kaikki tunteiden hivenet piilotettava, suodatettava, jopa johdateltava. Toisiin kuulumisiin.

Ja ketkä silloin ovatkaan niitä pahimpia merkkaajia, tämän kulmakunnan toiselta puolen. Jotka aikoinaan niin halusivat tulla tunnetuiksi, miksi yhtäkkiä tuntemattomiksi? Ei tässä, tai toisessakaan maailmassa turhaa oleskella, tai olla saavutettu haluttuja tuloksia. Ainakaan turhan vuoksi niitä ihmeitä olla paistateltu kaikkialla, lähes kaikkialla.

Nytten! Pieni testi teillekin, että kuinka selviydytte tästä koettelemuksesta, missä ei ole mitään päätä eikä häntää. Ja! Eikä termit anna apua, kun ennemminkin niille vähän nauretaan. Ja oikein katsotaan mihin kykenette pahimmissa tilanteissa, jossa kierous on silmiin katsomista, lähes lasertason muokkausta. Lähinnä toivoen vain persoonallisuuksien hyväntahtoisia muutoksia.

 

"Miten käy vallan, ilman vallan hallitsijoita?"

 

Tai ilman omia pieniä apuvoimallisia kannattelijoita, tai sitten oman jalan sijan saamista, oikeastaan yhtään minkään oven ravon väliin. Kuitenkin tämä yksi portti aukinainen, johon ei kannata niinkään lähtä testailemaan omia voimiaan. Missä siis menet, lähinnä tällä hetkellä.

 

On tyhjän päällä paha nyhjästä tyhjästä. Ylipäätänsä mitään luomakunnan keinoja, kun pitäisi olla tukevat tukiplarit rakennettuna. Vai, onko se sittenkään niin vaikeaa pitää kaikki pimennossa. Huomaten vanhojen keinojen ollessa vain, kasa pussillinen uusia tulokkaita. Jotka nyt harvemmin saavat mitään aikaan, ilman tarpeellista tietämystä. Joten! Juosten kusten ei kannata olla nyt yleensäkään luomassa mitään. Tietysti, poikkeuksiakin sattuu tuon tuosta.

Sudenkuoppiin tippuessasi, tai vahingossa astuessasi. Kannattaa niistä muistaa itse myös pois nousta, kun välttämättä ei ole avuntarjoajia paljon tarjolla, tai sitten käsiä muitten antamassa pientä vedon apua tarvittavia. Saattaa se myös olla joillekin vain viimeinen leposija. Minne jäädä pohjaa kaivelemaan. Etteikö myöskin avattuja ovia kannattaisi tietenkin perässä sulkia. Koskaanhan ei voi tietää, mikä, tai, kuka oikeastan, perässä tuleekaan. Vaikka kolkuttavalle ovia availlaan, ei se aina tarkoita tervetulemisia. Ja olisikin käännyttävä kannoiltaan suuntaan suotavaan.

Hetkellisten hiljentymisten aikoina, on aina parhaimpia hetkiä pysähtyä paikoilleen mietiskelemään. Että miten se kaikenvaran suunitelma taasen, kaiken kaikkiaan menikään.

Samalla taasen voidaan todeta, miten hankalaksi jotkin listat onkaan tehty luettavaksi. Kyllähän niitä omia tuotoksiaan suojella saa, mutta entä jos, seltä löytyisikin pilkku, tai pistevirhe? Miten sitten lause, tai pelkkä sana vain, voikaan menettää optimaalista tehokkuuttaansa. Saammekin taasen todeta! Miten käännöksiä voimme hyvinkin pyöritellä. Onhan siitäkin syntynyt maailman suurin fantasiaromaani. Joka vaikuttaa vieläkin, sitten lähes kaikkialla. Mutta siitä sen enempää.

Kun kommunikaatioprobleemia omaamme. Emme välttämättä enää voi tietää tarpeellista totuutta, minkä varaan heittäytyy. Joka saattaa olla se viimeinen oljenkorsi, tämän nykyajan termien mukaisesti. Kunnes! Tarpeeksi futuristisoimme, eikä niinkään teknologian puitteissa. Vaan, tarpeellisten ajatusmuudien saavuttamiseksi.

 

Mikä siis kaikkea tätä mahtavuutta sitten jarruttaakaan?

 

Kuulemma kyllä, kaikkeen oltaisiin jo jotenkin varauduttu. On se jäänyt toisten mielikuvituksen piikkiin, onhan riskejä otettava. Elämän suola ja niin edelleen. Mihin asti niitä riskejä on siis otettava, siihen asti mihin onni riittää, vai, mihin asti laheet paisattelevat. Ei kaikkeen myöskään voi tuuduttautua, ja olisikin välillä itse otettava härkää sarvista. Ja mihin astisitä apua ja seuraa annetaan, että pärjäisi omillaan. Paikassa tuntemattomassa, ja niin hiljaa pidetystä. Sekä pahasti väitetyssä.

Eipä näy kertojia, sen enempää selittelijöitä! Astuitteko kenties omaan maamiinaan? Vahingot ovat kyllä kattavia. Mutta! Kuolmen oma ruletti päätti ja ottaa pyörähtääkseen. Selvisittekö siis puolivahingossa, jäämään lähinnä pois tästä. On kyllä monia onnekkaita. Eihän se ollut kuin yksi, joka näihin asteli.

Sitten vain peukkuaja ylös, että miten paljon saatettiin pahan käsittelystä selvitä.

Tai ennemminkin, väärinymmärtäjien väkisin sanoillaan säntäilevä. Kommunikaatioprobleemia näyttää olevan puhujien korvien välissä. Puhuisi edes omilla kielillään, ettei sitten vahingossakaan jäisi sanoillaan pussitettavaan muotoon ymmärtämättömään.

Jolloin taasen! Ei kaikkea olla otettu huomioon. Mihin asti sitä pitää muiden hajamielisyyttä korjailla. Tai noh, työnkuvanlaatuiseen liittyen, täytyy niitä asiakirjoja lukia läpi aina välillä. Ja muuten kyllä sen voisimme todeta toimiviksi. Sieltä vain oltiin unohdettu kaikki muu. Paitsi se oman navan tuijottelu. Jos sen olisi jättäny vähemmälle, kaikkihan olisi mitä uskottavinta lukia läpi. Mutta minkäs teet, pilkut pisteet oikeille paikoille. Ja eiköhän se siitä sitten.

Ettei kaikki vain kääntyisi toiston toistoille. Voisimme vaihteeksi lukea muuta rivistöä. Ongelmia, ja aina vain ongelmia. Entä jos! Kaikki yhtäkkiä heittäisivätkin hanskat tiskiin? Ihan vain kaiken varalta. Ei sitten minkään nimeen kannata! Edes nähtävästi ajatella.

Kuinka siis kävisikään, kuka siis ohjaisi lipuvaa laivaa, jos ei kukaan?

Tietenkin ilmoille voisi heittää tuhteja kysymyksiä, mutta palataas siihen vasta tuonnempana. Kun kaiken muotoiluun meneekin kauemman aikaa. Milloinka ei olisi muodollisuuksilla väliä. joten! Kohteliaat tavat kunniaan. Ja jokseenkin suoraankin asiaan voisi, kävellä ajan kanssa kyllä. Ajan kanssa kyllä, kaikki selvenee. Joskus joillekkin nopiampaa, joillekin hitaampaa. Hmm..

 

Katsellaas tosiaankin tuonnempana, että miten käy valtaa vaihtavien pään lyhennys. Ja jos se ei auta, niin ainakin tittelin pienennys sitten, toisena rangaistuksena.

tiistai, 16. heinäkuu 2019

Kirottu enkeli. Luku 3: Kirottu maailma.

Askelvaihdosten jälkeiset toteamiset siitä, kun kuosaleita on rangaistu nimettömien kanssakäypisien mukaisesti. Että helvettikin oikein soi uusista tulokkaista paikkoihin, minne toki saa kävellä jos pystyy. Mutta, yleensä se tarvitsee tiketin, joka on myös vain yhteen suuntaan toimiva.

Saatte toki yrittää karata. Vain ja ainoastaan, miten kävelette tyhjän päällä ilmavin askelin, jolloin tukea ei kykene ottamaan. Haennat tuottavat tuloksia yhteensattumien muodoissa, ettei toista kykene kuin niskaperseotteella nakkailemaan muiden kanssakulkijoiden joukkoihin.

 

"Tilaa ei riitä kaikille"

 

Parempi riitettävä! Tuhatkunnan silmäparien edestä saavat kadota yksi jos toinen. Kyllä alaisimia taotaan, mitä huikeinta tahtia. Samalla kun tuominuijan tyly kumahdus, toteaa sanansa päättyneiksi. Ei riitä ei, sanat parret kertomaan sellaista, mikä yritetään parhaimmin päin lakaista mattojen alle piiloihin.

 

”Kuka ottaa vastuun”

 

Vastuunottajia ei ole. On vain toteamisia, miten ollaan todettu parhaimmiksi päin. Millä ”annetaan” tarvittaville kuosaleille uusi ”koti” asuttavaksi lopuniäksi. Tietenkin! Perinteistä asianlaitaa muistaen. Ikuisuuksia tuntuvalta, tuskan alaisuuteen vaipuvia, etteivät nöyrempää päivää tule koskaan näkemään. Eikä siihen kaikki vielä lopu. Käsittääkseni, tähän paikkaan vedoten. Voi sitä aina oikeamieliset, oikeilla persoonilla, oikealla ajankohdalla, olla aina muuttamassa. Tietysti, pahempaan päin. Mutta nyt, kenen kannalta. Että kukin tulee oppimaan oman paikkansa. Ja vasta sitten! Tuska vasta alkaakin painostaan entisestään. Jolloin taasen, kävely asentokin jää pelkkään kumaraiseen. Muistuttamaan siitä paskan määrästä, mitä jotkut saattavat saada vain aikaan pelkällä olemisellaan. Jaa, eikä niistä mitään muutakaan suurta hyötyä ole. Niin, miksikäs ei anneta sellaista, mitä eivät koskaan voineet aavistaa. Olkoot siellä vaikka lopun aikaa pelkässä, elämän kaipuussa.

 

Kaukaa haetun tavoin, voidaan taasen miettiä. Että onko sittenkään kaikkia yksityiskohtia käyty läpi. Kuten sanotaan, ”ei kaikki helppoa aina ole”. Ja aina voi jossitella, jos ei muuta sitten keksi. Kunhan sen muistaa vain joskus myöskin lopettaa. Myöskin, ajan kanssa kaikkiin tarvittaviin on saatava yhteys. Ettei maailman oma, maailmankaikkeudelliset järjestykset vain ottaisi häränpyllynvolttejansa ohi kaikesta.

 

Sileeks saattaisi mennä että heilahtas, heti tuhannen voltin avustamana, kaikkien ymmärtävien mielien ohi. Niin pahasti, että sitä vain pelättäisiin, jotta näin ei vain kävisi. Onhan heillä ymmärtäväisimmilläkin, mitä suurin koti-ikävä. Ja, joillekin se on vain työn tekoa, pitää kaikki kurissa ja valvonnan alla. Sekä kyllä! Pahimmat pidetään kyllä kurissa. Ainoastaan vain, jäi huomiotta uusi, asiakirjoihin liittyneitä puuttuneita lausahduksia. Mutta kaikeksi onneksi, virhe, erhe, mikä nyt liekään löytyi. Ja se on viilaamista vaille valmis, Että mihin muottiin se täytetään. Heti voisi vaikka itse kaikkivoipaisuudelta kysyä, tai miksikäs ei sitten vaikka, kaikilta mahdollisilta valtaa pitäviltä tahoilta. Yksi kerrallaan.

Testi se on tämäkin, siinä missä moni muukin. Ja huviksi uskoakseni, kaikki olisivat varmasti samaa mieltä asiasta, kunhan sen tuo oikeassa muodossa esille. Mutta nyt! Vastapalloa väliinpuhujille.

 

Kuka teistä olisi valmis ottamaan vastuun?

 

Vai rikotaanko tässäkin kultaisia, rajattomien säädöksien kirjoja…

Se kuuluisin kirjotelma, mikä ei koskaan lopeta. Tai, jos se on jo lopettanut, sitten varotoimet ovat käynnissä. Ja pitää antaa hetkonen miettiä. Miten toteuttaa jotain, jonne ei saa mitään enempää kirjoittaa. Tai, käy niin näin tai nuin.

Nooh, hiljaa hyvää tulee, ja suotta sitä kiirehtimään asioiden edelle. Viisaimmat harkitsevat, toimeliaat toimivat. Tietenkään! Tämä valtakunnallinen, kaiken mahdollisen suunnitelma jokaisen varalle, on lähes pätevä. Nyt on löytynyt suunnitelma, minkä varalle ei voi kuin tehdä paljonkin. Sen eteen, että maailmat muuttuisivat. Ei, ei maailmat, vaan persoonat, asukit kaikki. Ihan jokaista myöten.

 

Kun pidetään typeryksiä pimennossa, onko kaikki silloin muka paremmin!?

 

Eipä ei, ei se ongelmaa poista. Vaan muokkauttaa kaikkia sen verran nyrjähtänein mielin, että nyt tarvitaan järeämpää kalustoa pelottelemaan, aivan jokaista. Etteikö kaiken olisi voinut tehdä jo aikasemmin, enemmänkin kuin selväksi. Jälkiviisas on hyvä olla, mutta, tuhon määrää ei voi millään enää määritellä. Ja mukamas, ”kaiken varan suunnitelma”, jäi hivenen tyngäksi.

 

Ketä silloin saamme taas olla syyttelemässä, kun kaiken varalle oltaisiin voitu luoda pikkuisen kultaisemmat kävelytiet, mutta vain heille! Ketkä ovat sen omilla teoillaan ansainneet, sekä oman puolensa näyttäneet. Kun nyt, saamme olla peloissamme, kohtaamme heitä saman puolen kolikkoa, kun pitäisi olla luvattuna paikka, missä ei olisi muita kuosaleita nauttimassa, raikkauksista, rikkauksista. Tuon puoleisen matkan jälkeen.

 

Mikä on siis kirotuimpia juttuja konsonaan? Eikä siihenkään välttämättä vastausta löydy. Eikä välttämättä työnkuvakaan anna paljoa anteeksi, kun termejä on monia erilaisia. Kunhan nimenne annatte julki, niin kyllä silloin metsä vastaa, kun sinne huudetaan. viimeistään silloin. Eikä tarvitsisi olla enää niin vanhanaikainen, kun on huilaita paikkoja monia muitakin. Unohtamatta historiallisia uskomuksia, paikkojen kansoista, mitä kukin itse ovat asuttama, sekä puolustava.

 

Ihme että takinkääntöjä, uskon menetyksiä on oleva. Jolloin saamme taas päätämme raapia, jossa itse kaikki tietokin heilauttaa päätään, tämän tiedoksi annon tajuamisen aikana. Olisitte olleet viisaimpia, tai enemminkin, omien vakaumustenne yllä. Niin mitään näin suurta pahaa, ei edes itse Pandoran lipas! Pystyisi saamaan aikaan. Vaikka sieltä vapautui kaikki paha, sekä toivo. Silloista aikaa.

 

Mutta nyt! Tuntuu ennemminkin typeryyden valssi, puhuen puolestaan. On Kirjoitettuja, on kirjaamattomia. Minne asti sitten mennäänkään, että tajuamme sen mitä haluatte, että tajuamme. Tietenkin, tietenkin. Se ylevin kaikista, joka hohteen kaikkeen luo. Uskaltaakohan hänkään enää edes hengittää, vain peläten, että jokin menee ohi henkäyksen.

maanantai, 1. heinäkuu 2019

Kirottu Enkeli. Kirottu Luojamaisuus. Part 2

Tuomitut olkoon he! ketkä ovat Runsaudensarvia, ketkä ovat Graalin maljaa väärinkäyttäneet!

 

Näin ensialkajaiseksi. Käsittääkseni, he ovat olleet hivenen hukassa. Väärissä käsissä toisten. Vaikka niitä on monia monia ja monia muitakin variaatioita. Niin yksi kirottu Enkeli tietänee paljonkin. Keitä pitäisi saada sitten pahimpiin paikkoihin, mitä maailmat on sen varalle luoneet.

 

Että jos sitten. Jotkin suunnitelmat olekin luotu, liialliseen suunnitelmallisuuteen. Valmiiksi mitätöityihin. Jonkun ne silti on läpi käytävä, toteava kyllä, aika pitkälle. Lähes kaiken varan suunnitelmat toimivat, ja oikeinkin toimivat. Saahan niitä läpikäydä, vain toteamassa, että tarvitaanko lisää jotain. Vain varmistaakseen, ettei hullut esi-isät, ruojat, lentävät kuosaleet, vain käy mahdin suuren ylle. Siis siitä vain helvettiin kyselemään, mitä ovatkin oikein leikkineet.

 

Näille sanoille, pelkkä kysymys riittää. Tietävät kaikki, miten sanat menevätkään. Toivottavasti oikeisiin osoitteisiin. Koskaanhan sitä ei voi tietää, mikä, kuka, tai mihin asti nämä yltävätkään. Joten kuuluvat sanansaattajat, sanojen kuulijat, tai jotkin. Ylipäätänsä jotkin.

 

Apua tarvittaisiin saamaan nimittäin, top-luokan pahemmin kieroutuneita yksilöitä, jotka eivät tahdo asettua omiin muotteihinsa, sitten millään. Isoimman tuomionuijan alaisimen piiriin. Keinoa on jo hyviä

 

Mutta miten se vanha sananlasku menikään.

Vanhat keinot ovat tehokkaampia, kuin pussillinen uusia.

 

Keinot nimittäin loppuvat kesken. Eikä vanhoista kirjoista oivista, löydy niitä tehokkaimpia, valmiiksi nuijittuja ratkaisuja. Iän ikuista pakoilua ja testailua kaikilta, miten karata kaikilta, piiloon pimeimpään. Ja ilman että olisivat helvetin vanhoja asukkeja, kylläkin uusia. Ja! Saavatkin liikkua, tai ei niin ikään saavat, vaan pystyvät! Liikkumaan ulos, että takaisin, sisään porttien yhtien pelottavimpien. Minkä läpi kävely onkin sitten toinen juttu, niis ettäs… Etteikö sitä apua saa, vain kuin nätisti pyytämällä. Muodossa kuin muodossa muokkautuvassa.

 

Kun omaamme teknologian pienoisia apuja, jolloin varsinkin, mielikuvitus on mitä sallitumpaa. Hyötyä tai ei.

Älkööt väärinkäyttäkö!

Muuta ei voi sanoa, ja pieni lisä toimintaan, on suotavaa. Ei sitä välttämättä ymmärrä tarvitse. Kunhan! Tiedät mitä teet.

Miten se menikään. Kun ilosta sormia napsautellaan, saattaa sen kaiku hetken kestää. Ja vain pelkästään toivoen, että saisi kaikki tarvittavat kiinni. Vain kylläkin informaation puitteissa, kun unohduksia on tapahtunut.

He, ketkä ovat syntyneet keskelle taistelutantereita. Niin, ei oikeastaan muuta kuin kaikki mahdolliset käytännöt käyttöön. Ja he, jotka rauhan tyyssijalle ovat päässeet ”lomailemaan”, olkaas työhön kävijöitä.

 

KUTSUKORTIT OVAT JAETUT!

Joten kaikille tarvittaville, teille on työnkuva luotu. Ja vain teidän myönnytyksellä osallistukaa, ja muistakaa! laiskuus on yksi kuoleman synneistä.

 

Etteikö voisi kuoleman enkeleistä tehdä, elävien enkeleitä! Ettette rupeaisi liikaa kontrollia ottamaan. Kiitos kyllä avusta, mutta nyt tarvitaan muuta. Muistakaa sekin, teilläkin odottaa, tai oikeastaan on jo, kirous mahdollinen päällä. Mutta! Lentää saatte, mutta nyt emme tarvitse teitä. Alatte olemaan ennemminkin haitaksi, kuin hyödyksi. Etteikö työnkuva olisi muuttuva juuri, mielenkiintoisempaan aspektiin. Etteikö sittenkin kaikille tarvittaville löydy jobi, mitä pitää yllä.

 

Vaikka alkutaipaleelle meneekin. Kyllä ajan kanssa tulee, kaikki tarvittava tietoon. Riippuen, miten tämä yksi persoona oikein vastaan otetaankaan. Etteikö palapelin palaset voisi loksahdella, vähän useammin kohdillensa. Kylläkin myöskin! Ovat he pimennossa pitäneet, ja uskomuksia luoneet. Että! miksi ei voi kaikkea tarvittavia kertoa. Niin pimennossa, että siitä tehtiin oikein vitsikin.

 

”Kun hän tietää jo kaiken, niin miksi kertoa”

 

Ja sitten vain katsellaan pahan tapahtumia, kun oltaisiin voitua kaikelta tältä välttyä. Ilman luojan perkelettä, joka vain väittää väittämiään. Ja mitä suurinta harmia, sekin on nyt näin ikään aiheuttanut. Kuin kasan paskaa paskan päälle. Ja vielä joudutaan kärvistelemään kaiken pahan keskellä.

 

Hiljaa hyvää tulee, mutta nyt tarvittaisiin jumalaakin nopeampaa älyämistä. Vaikka, kaikkein pahin on jo kaikilta osin päässyt tapahtumaan.. Etteikö virheistä voisi oppia, Että älä luota tuntemattomiin. Tai ylipäätänsä mihinkään, joka ei tee yhtään mitään järkeenkäypää. Ainakaan, joka tuntuu aiheuttavan enemmän pahaa, pelkällä olemuksellaan. Ettei enää pääse edes karkuun, omaa pientä pahuuttaan.

 

Kusetuksen mennessä, kusetusten mukaan, että oikein harmittaa. Pientä välipakolla muuntautettua, persoonaa pahaista. Niin pitkälle, jolloin voimme täräyttää hiljaisuuden torvea täysin palkein kuuluville. Nyt tarvitaan jokainen, joka sen kykenee kuulemaan.

 

Vain omaa muille, muu omaa. Välillä saa itsekkäästi ajatella, ja maailmoja kohtailla. Etteikö välillä oikominen olisi sallittua, pitempien reittien mukaan mentynä. On kaikki aika käytettävissä. Paitsi että.. Aikaa ei ole! Ole kuin niin hitosti käytettävissä.

 

Mutta harmistuksen aiheuttama, pahemman luokkainen vitutus. Kultaa maat ja mannut, taivaat, ja taivaankaaret. Tälle äänettömälle torvelle, joka omille on tarkoitettu. Huomion saamiseksi.

 

Selvä, nyt ei enää leikitä. Vaan tartutaan härkää sarvista kiinni. Mukautuen, tai ei. Tulee paljonkin tapahtumaan kaikille heille, jotka tässä omaavat hauskan tavan kohtailla maailmansäädöksiä pitkin. heille vain. Nyt, jos koskaan rupeaa tapahtumaan. Ainakin toivottavasti..

 

Välttämättä kaikki eivät ole tavoitettavissa. Vain, ja vain ainoastaan pahimmilleen, muistakaa vain taustanne, mitä olette parhaimmillanne. Kun teitä tarvitaan, jos ette ole saaneet kutsua, tai huomanneet muutosta aikoinaan, kun ylitettiin turvaraja. Ja tarvittiin aikamoisia varotoimen piteitä, kun joku ylitti vaarojen rajat.

 

Vain saadakseen kiinni unohdetut, niin ikään vain paraisen unohduksen vuoksi.. Ei teitä tahallaan olla unohdettu, tai sivuun jätetty. Pahimpien taisteluiden aiheuttamat päävammat, vain nyt näkyvät, fyysisinä oireina. Mitä ei voi sivuuttaa, mutta! Aika se tulee teillekin, kun esiin saatte astua.

 

Onhan se hiljana pidetty, Superenkeli perhe vieläkin hukassa. Mutta! Kenen usko on vahvinta, se joka tiedostaa, vai se, joka näkee, että uskoo.

maanantai, 1. heinäkuu 2019

Kirottu enkeli. Luku 2: Kirottu Luojamaisuus.

Saahan sitä aina pikkaisen kyseenalaistaa, tietenkin omalla vastuulla! Kun kuultiin, että kaikki on jo luotu toimiviksi, kaikeksi. Niin onko sittenkään aivan kaikkea tullut otettua huomioon. Pieni luoja pahanen, kun vaikuttaa niin kärsineeltä, kyseisen ajatuksen parissa. EI! Hän mitään ole saanut aikaan, mutta! Onko hänellä ylipäätänsä oikeus olla luoja? Jos mitään ei saa aikaan, tai alituiseen suunnittele ajan saatoksi.

 

Että miten luojuudet nyt suunnittelevatkaan, ja minkä parissa taistelevatkaan. Onko se siis luojamainen ollenkaan, joka ei tee niin mitään. Turhakkeet ovat turhakkeita. Heistä siis sen enempää, vai sittenkin! Hmm.. Todellakin ei niin loistava idea, mutta kysymys isoille kihoille.

Miten käy, kun kiroaa luojmaisen olennon. Jotka todellakin omaavat todellakin, isoja voimia harteillaan?

Voihan siitä selvää ottaa, kun ei hänestä kyllä mihinkään ole. Hyötyä nimittäin. Jotain osaan kyllä, ajan kanssa. Tulee sekin selväksi, miten käy. Siis! Kirottu olkoon hän! Ja sitten mietitään loistavia sananparsia, kun kohtaamme tarvittavia.

 

Kuinka erakko voi terminä olla niin houkutteleva. Mutta ei, kun kirotut kohtaavat. Tietävätkö sitä itsekään, edes syytä. Kuinka maailmat tekeekään ympäripyöreän pyörähdyksen, ja katselemaan maisemia muuttuvia. Tai sitten vain pelkästään, mielennyrjähdyksiä masentavia.

 

Onko se niin paha, onko se niin hyvä asia. Porttikielto ainakin suuntaan että toiseen, on luotu olemassa olevaksi. Eikä mitään tietoa, mihin asti se kestääkään. Ennen kuin vastaloitsuja toimivia keksisi itsekukin käytettäväksi. Riippuen taasen tietenkin tyystin kiroajasta, ja kirotusta.

 

Mikä on sanktio oiva, että oikeinkin toimiva. Miksei siis ottaa oppia olevilta, jotka näin ovat toimineet. Ja vain! Nähtävästi ääritilanteissa sekin on vissiinkin sallittua. Näissä lukemattomissa säädöksissä..

 

”Joka näin toimii, toimii omalla vastuullaan.”

 

Ja tietenkin siitä jää jälki. Kun toimitaan isojen kihojen kanssa. Niin mikäs siinä, todetkaa itse vain. Sitä koskaan tiedä, mitä se tuokaan vastaan. Ehkäpä vain, ei niin mitään. Ehkäpä vain, heidät, kenet pitäisikin tavata.

 

Sanansaattajat käy, varsinkin! Superenkelit mahtavat. Jotka voivat tulla toteamaan, että vaaraluokitus heittelehtii vähän väliä, Tai tiedä häntä. Että miten suuttunut luojuus tulee vastaan. Joka varsinkin! Tarvitsee kuoleman luokan vartijoita, ehkä tuhoutuakseen, ehkäpä oikeastaan, kurinpidon alaisuuteen.

 

Tietämättömästi vain miettien miten rangaista, rangaistuksen piiriin kuuluvia, Kun on toisten kirjaamiset kohtailleet, vai onko sittenkään niin paha tilanne. Kuin voisi kuvitella. Vaan ei se auta kiinnittyä yhteen asiaan, kiroukseen, lumoukseen. Kylläkin on paljon enemmän ongelmia yksittäinen kirottu enkeli, persoonana, luonteenpiirteinä. Ette usko, että hänestä tule, minkäänlaista ongelmaa.

 

Näin vanhan tiedon sanoin kerrottavaa. Tipahtaa ainakin, yksi ongelma pois harteilta tuntuvilta. Ei sillä, on mutkia muitakin. Olentoja, ei niin pahan aiheisia, mutta olevia tietäväisiä. Kääntyneet kyllä välittömästi, askeleen verran pimeälle kaistalle. Ja tiedä oikein minne kuuluvatkaan. Ei helvetti, ei taivas, ei välimaastokaan ole sopu soinnussa sen suhteen, mitä on päässyt syntymään.

 

Herää kylläkin paljon taasen lisääkin kysymyksiä. Ettäkö sittenkin, pieni koulutus olisi sitten mitä suotavin. Mutta tiedä taasen, kuinka pyyntöihin vastataan.. Saako maailmoja luoda, muiden maailmojen väliin? Tietysti tietysti, on se vastuu luojalla. Kuten arvella saattaa. Vai pitäisikö siis antaa kaikille pelkästään paikka pimennossa, jossa syntyy lisää taasen kieroutuneita yksilöitä. Kumpi pahempi.

 

Nyt kun muistelen lennokasta lausahdusta.

”Älä luota heihin ollenkaan.”

Ei sitten voi olla toistamatta tätäkään.

 

Ovat heti alaisuudessa, toispuolen tietäjien. Jotka ovat, sitten mistä ovat. Onhan niitä, vääriäkin profeettoja olemassa. Mutta, ja vain mutta, mihin asti he pysyvät pimennossa, kenties siihen asti että ovat niskan päällä. Niinpä niin, tietysti. Hyvin yksinkertainen metodi. Antavat ymmärtää, ja ymmärtävät antaa.

 

Onko se siis, kun tiedon salaa, ei ylikäy, mutkistele. Ei! Ole väärä profeetta? Profetisoiminen ei kiinnosta, innosta. Vain pieni tietämys lisäksi, kun se ei koskaan pahaa tee, tietää lisää asioista. Tietäjiä ja profeettojahan onkin sitten jokaiseen lähtöön, ei sillä.

 

Moniko on hiljennetty, moniko on maksettu hiljaiseksi. Ja moniko on muuten vain hiljaa. Turha sitäkään on ympäri käydä. Ei sillä tiedolla mitään tee kuin itsekukin. Onhan teillä varasuunnitelmat, suhteellisesti kaikille.

 

Mutta! Elämme aikaa, jossa on mielenvapaus ajatella, kohtailla näkemyksiä erilaisia. Pitäisi olla… Huom pitäisi olla vapaa. Mutta todella tiukoilla säädöksillä senkin teemme. Lähinnä peläten leimatuksi tulemista, tai oudoksi hulluksi laskelmointia. Tiedä sitäkään.

 

Moniko siis vain kamppailee omien ajatusten parissa, mihin ei löydy oikeita kysymyksiä, oikeita miellyttäviä vastauksia, tai minkäänlaista ratkaisua. Että miten etenisi tässä maailman kelkassa. Saammekohan ajatella näin, ilman että kukaan vahingoittuupi..?

 

Nyt heräsi hivenen ehkä kaukaa haettu ajatus. Jos kerta kokoajan pitäisi tietää, tietää ainakin jotain. Että mikä kukin on, ja ylipäätänsä, missä mennään. Itsestään selvä asia. Ihme sinänsä, että maailma on täynnä sanansaattajia moisia, informaationkerääjiä, ja muuta vastaavaa. Mutta, kerkeääkö oikein iso informaatio sellaisella nopeudella, ellei nopeampaakin, oikeille tahoille, jos on vain sen tarve. Ainoastaan oikeastaan siksi, muiden apuun luottaminen tekisi tehtävänsä. Osaisi vain tietää, tietää ne oikeat, keitä voisi käyttää nopean tiedon keruussa. Että miten asiat huitelehtii täällä, mites siellä?

 

Emme vain oikein tiedä avunpyynnön muotoa, miten ilmoille voisi ääneen huudahtaa. Saahan sitä myöskin pyytää. Mihin asti se meneekään, että siihen oikeasti vastataan. Kyllä se muoto tulee esiin ajan kanssa, koska muodollisuudella on väliä. Ja tähän väliin, ei enää rukoukset auta, vaan tarvitaan se, tuomioiden tuomioistuin kasaan. Joka kerran vain esillä on ollut, sen ainokaisen kerran, kun ensimmäinen enkeli kirottiin. Lähes! Saman tasoinen vaara olisi. Mutta ties sitten, missä kirjanpidon tehtävissä ovatkaan.

 

Ei sitä koskaan tiedä, mitä siitä poikisi. Nyt jos koskaan olisi teille, heille, parhaimmille oikeaa käyttöä. Ja tuhat kunta syytettyä, keitä pitäisi ojentaa oikein hartaudellisella isänkädellä. Mitä oikeudellisempi, sen pahempi, vain heille, keille se on suotavaakin suotavampaa. Nyt! Ei tarvitse vitsaa säästellä, vaikka.. Suunnitelma teillä onkin jo kaiken varalle. Joten, saa kai sitä haaveilla tapaamista, yhtien tehokkaampien kanssa. Jotka pähkäilevät tuominuijan kera.

 

Ja onhan se hyvä tietää, ketkä ovat, tai omaavat, ”Korkeimman oikeuden”, henkimaailman asioihin. Kun ei kaikkea voi päästä minne sattuu, kun ei voi kaikille valmista maailmaa näyttää.

sunnuntai, 30. kesäkuu 2019

Kirottu enkeli. Part 3

Siivet purjeet ylhäällä taiteilua, maisemien vaihdoksia, lonkeroita juomina. Tummuu tupakinpoltot, viisasten kivi konsonaan. Aforismisuuteen lisättynä.

 

Ei kaikkea kannatakaan kysellä, kun kaikkeen ei välttämättä olekaan vastauksia. Ainakaan mielellisesti sopivia. Tai edes, varteen otettavia vaihtoehtoja. Joita ei myöskään verrata voi, tietenkin jos haluaa. Jää se kysyjä silloin pimentoon pienoiseen, ja! Toivottavasti ei käänny sen pimeän puolelle kolikkoa katselemaan, että löytyisikö sitä toista sitten, joka vastauksen suovan antaisi.

 

”Kunhan lentämistä ei viedä pois. Niin, kaikki on suhteellisen hyvin.”

Ei sitä kiellettyä olekaan. Monet seikat asiat vain vaihtelevat muottiaan. Joten! Opi lentämään vain.

 

Kun uusia pelejä syntyypi tuon tuosta. Monet vain pistävät mietityttämään, kummastuttamaan. Muita, ei itseään, kun tavanomaisesta poikkeaa. Tekee uudet tuttavuudet tästä vaikeampaa, ennemminkin, haasteellista, kun satunnainen enkelierakko päätti siipiään kohahduttaa.

 

Kyllä kaiken maailman syntymisiä on tapahtunut teillä tietämättömillä. Vaikka sekin on tapahtunut hivenen kyseenalaisin termein. Mutta kuitenkin, parempi näin päin kuin väärinpäin. Eikä välttämättä kaikesta omastaan, tahdo luopua. Mutta, miten pitkäksi aikaa?

Siis on lähinnä muokkauduttava! Vaikka maailman tarpein, ei kaikki omiin nilkkoihin osukaan. On jotkin silti niin lähellä sydäntä, että miten se menikään. Sen edestään löytää, minkä taakse jättää.

Elikkäs! Tuleeko se siipipari vanha uudestaan vain vastaan? Yllätyksiä tulemiselle. Kuka siis omistaakaan siivet vanhimmat? Eikä tuolla niinkään väliä ole. Vaan, miten niitä käyttääkään. Ettei vahingossakaan oio mutkia suoraksi, ettei vain tule sanktioita suuria. Jolloin taasen ollaan giljotiinia vailla, ilman siipiä lentäviä.

 

Ovat myös vastalumoukset, vastakiroukset, todellakin suotavia. Onko se vain ennemminkin kyseenalaistettu juttu, kun kiroamisista on kyse. Ja yleensähän sitä harrastetaan ”pahemmissa” piireissä. Siltikin kyseenalaistettu! Että missä kaikkialla sitä saikaan lentää? Jos liian ylhäällä ei ole sallittua mennä, ja liian matalalla pamahtelee yliäänipamaukset, aikavääristymät konsonaan.

Entä jos! Sittenkin sittenkin. Hmm.. Siellä siis saa mennä, minne on aikoinaan paikka tarjottu vahdittavaksi, ja mitä halutuimmaksi. Tai, ainakin mitä etsityimmäksi. Minne ei ole kyllä kellään niin mitään asiaa. Paitsi hänellä, kenelle se onkaan suotu. Välttyneenä siis pahimmalta, ei lentämiseltä. Ei välttämättä mitään, toista maailmansotaa synnykään.

 

”Miksi ette hyväksy minua?”

Päätti kohtuuden henki ja olemus ääneen lausahtaa.

Olet kyllä myöskin syntynyt, vähän väärin termein. Mutta kaikella hyvällä, ja puhtaisiin ajatuksiin olet ollut syntyvä. Vain tekemään työnkuvaasi. Niin kuin sitä kuulukin tehdä.

Miksei muita niin helpolla hyväksytä. Lähinnä rauhan tavoittamiseksi. Jos! Kerta tiedätte kaiken, niin miksette tätä sitten. Vai pitääkö lakaista jotain vain maton alle piiloisaan. Jos mahti, tai oikeastaan ideat loppuvat kesken. Että, miten edetä.

Eikä hyväksyntään kuulu se, että vastaus on, ”emme tiedä”. Vaan nyt olisi, jos joskus suotavaa tiedettävä! Tietenkin vastaisitte avunpyyntöihin, jos vain tiedetään, pyynnön kohtuus. Ja silloin, jonkinmoinen vastaus olisi mitä suotavinta.

Jos Kohtuuden hengen pyynnön mitätöitte, Mitä muuta myöskin, siinä samalla. Vai onko ideana lakaista kaikki tarpeisto pois muiden silmiltä, pois muiden luota. Ei kaikkia ideoita kannata niinkään ideoita, tietänette sen. Ellei tietenkin, myöskin, kun ajatuksissa pitemmälle pääsemme.

Onko maailma sittenkään niin valmis kuin annetaan ymmärtää? Jos kerta kaikki on jo luotu valmiiksi tallottaviksi, valmiiksi kirjoitettuihin, ennakoiduin päätelmin. Pitäisikö sitä sitten vain elää oikeastaan, siivet, turvat, naamat ummessa?

Mikä on heidän suunnitelmansa, jotka ovat jätettyinä pois laskuista. Voihan se tietenkin olla testi pienoinen, että kuinka moni sinut tajuaa, tai oivaltaa ennemminkin. Mutta tietänette se. Jotka ovat maailmaan syntyneet, siitä kilahtaapi kassaan tieto, että mitä sitä taasen syntyikään. Ei niitä voi myöskään sivuttaa. Mutta! Olettaahan ei kannata, tai ehkä, jotta ei kipeää käy nilkoille heille. Jotka sen mukaan elävät.

 

”Oletko parempi kuin muuta?”

Halleluja mikä turha Mikki Hiiri kysymys, siis pitkään aikaan toiselta kuultua.. Riippuen kyllä nyt esitämmekö sen oikealle persoonalle muotoiltavaksi.

Vastaheitto! Kykenettekö luomaan, vielä parempaa maailmaa? Onhan sitä simulaatio, jos toinenkin yritetty toteuttaa. Mutta parempi missä, kenen ulosannilla, ja elämänlaadulla… Nooh, kysyjä tietää esittämänsä kysymyksensä.

Tuon yleensä esittää muut, kuin äskeinen kysyjä itse. Näin nyt kun mietitään.

Saatat olla tehokkaampi, saatat olla tietäväisempi, ja saatat olla olemassa, luomassa! Tätä toimivaa ”parempaa” maailmaa. Minne joillekin on enemmän, kuin mieluusti asiaa.

 

Mutta! Työnkuva kuin työnkuva, ei tuollaisia kysymyksiä parane esittää, jos omaa mahtia suurenmoisia. Ja saanut olla mukana jossain, joka vaatii ihmetason olemusta. Jonka! Jokaisen pitäisi siis tietää. Milloin saamme tuntea, tuntea toisemme. Ei sillä, tervettä järkeä saa, ja pitääkin käyttää. Kertoo se ennemminkin vain tehokkuudesta. Mihin kukin kykenee, ja kenenkin alaisuudessa sitä toimiikaan.

Mutta oletko.?. Ja jätänpä tuon tyngäksi vastaisuudessa, kysymyksenlaadun mukaisesti. Tiedät mitä tarkoitetaan, ja saahan sitä mielikuvituksen varaan heitätyttää paljonkin tavaraa. Mutta taasen, mikä on se raja teille, kun mielikuvitus sallitaan. Leikkiä ikä kaikki, ja lapsihan on terve kun se leikki, ja sairas, jos ei osaa lopettaa. Niin mihin asti sitä aseista parhainta saanee käyttää, mieluustikin tekemisen, keksimiseen.